Mona Lisa ja lähes täydellinen rikos

Suunnitelma oli vaarallinen, mutta mies oli päätöksensä tehnyt. Hänet oli palkattu pariisilaiseen museoon tekemään lasivitriinejä historiallisesti arvokkaille maalauksille, ja hän oli ottanut työn vastaan taka-ajatuksin. Hänen suorittamaansa rikosta on kuvailtu 1900-luvun loisteliaimmaksi taidevarkaudeksi, ja se meni kaikessa yksinkertaisuudessaan näin; illalla mies piiloutui museon varustekaappiin, aamulla hän astui kaapista ulos, otti taulun seinältä ja muina miehinä käveli museon ovesta ulos, kadoten katujen vilinään kainalossaan kuva salaperäisesti hymyilevästä naisesta. 

Tehtävä oli suoritettu ja Leonardo da Vincin Mona Lisa varastettu!

Meni lähes vuorokausi, ennen kuin Louvren henkilökunta havaitsi varkauden, oletettuaan sitä ennen taulun olevan puhdistettavana tai kenties valokuvattavana. Vaikutti siltä, että maalaus oli kadonnut maan nielemänä, ja pian salaperäinen rikos herätti lehdistön kiinnostuksen. Elettiin vuotta 1911. Sanomalehdet olivat juuri alkaneet yleistyä, ja pian varastetun Mona Lisan kasvot olivat kaikkien lehtien sivuilla. Maalaus tuli kertarysäyksellä tutuksi maailmanlaajuisesti, ja ensimmäistä kertaa historiassa Louvren eteen muodostui jonoja, kun ihmiset jonottivat päästäkseen näkemään taulun jättämän tyhjän paikan seinällä. 

Seuraavien kuukausien ajan Mona Lisaa etsittiin epätoivoisesti. Jopa Pablo Picassoa epäiltiin varkaudesta. Poliisilla ei kuitenkaan ollut johtolangan johtolankaa eikä näkemystä siitä, miten taidevarkautta voisi lähteä selvittämään. Kun Titanic upposi huhtikuussa 1912, lehdistön kiinnostus siirtyi varastetusta taulusta uponneeseen loistoristeilijään. Mona Lisan pelättiin kadonneen lopullisesti, ja etsinnät tyrehtyivät.

Kunnes eräänä päivänä noin kaksi vuotta varkauden jälkeen eräs firenzeläinen taidevälittäjä sai viestin, jonka kirjoittaja väitti Mona Lisan olevan hänellä. Kirjeen lähettäjä oli italialainen Vincenzo Peruggia. Hän sopi tapaamisen taidevälittäjän sekä Uffizin taidegallerian johtajan kanssa, ja saapui kuin saapuikin tapaamiseen kadoksissa ollut Mona Lisa kainalossaan. Kansallismielisellä Peruggialla oli aikomuksenaan palauttaa taulu takaisin sen kotimaahan Italiaan. Poliisille ilmoitettiin asiasta, ja Peruggia pidätettiin.

Mona Lisa löytyi vahingoittumattomana Peruggian huoneistosta 12.12.1913. Takaisin saatu arvotaulu teki riemusaatossa näyttävän turneen läpi Italian, ja palasi sitten takaisin Louvreen, tällä kertaa luodinkestävän lasin taakse. Varkaus teki Mona Lisasta maailman kuuluisimman taulun, ja sitä se on vielä tänäkin päivänä.

Olen tavannut Mona Lisan kahdesti, ja kummallakin kerralla se on suonut minulle salaperäisen hymynsä. Etäältä tosin, sillä taulun lähelle on hankala päästä. Mona Lisan näyttelyhuone Louvressa on aina tupaten täynnä taulua valokuvaavia turisteja. Olenkin päätynyt tarkkailemaan tilannetta sivusta ja tarkastelemaan palvovaa ihmismassaa.

Mona Lisa, La Gioconda, on taideteos, jonka suurin osa ihmisistä haluaa nähdä, usein vain ja ainoastaan sen. Taulu houkuttelee museoon vuosittain noin kymmenen miljoonaa kävijää. Ei siis siksi, että se olisi kovin mielenkiintoinen taulu, vaan siksi, että historiansa ja hypen myötä siitä on kehittynyt todellinen taulujen superjulkkis. Andy Warhol ja Salvador Dali ovat maalanneet siitä omat versionsa. Dan Brownin kirjoittama Da Vinci -koodi ja siitä tehty elokuva lisäsivät taulun suosiota entuudestaan.

Viime käynnilläni Louvressa päätin hetken mielijohteesta kävellä kaikkien noin 400 näyttelyhuoneen läpi ja katsoa, josko löytäisin jotakin, johon hullaantuisin yhtä palavasti kuin Peruggia Mona Lisaan. Kävelin koko päivän, ja illalla olin askelmittarin mukaan kävellyt yli 18 kilometriä. Olin aivan läkähdyksissäni, ja silmissäni vilisivät kaikki noin 35 000 eri taide-esinettä, jotka olin päivän aikana nähnyt. Kaikkien niiden seikkaperäiseen ihailuun menisi useampi ihmiselämä.

Louvressa piipahtaminen pelkästään Mona Lisan takia on lähes täydellinen rikos kaikkia muita museon taide-esineitä kohtaan. Sama pätee ylipäätään aina, kun mennään museoon katsomaan vain niitä kaikkein kuuluisimpia teoksia. Elämästä ja taiteesta saa enemmän irti, kun tutustuu ennakkoluulottomasti ja hartaudella johonkin aivan uuteen ja vieraaseen, ja esittää siitä itselleen erilaisia kysymyksiä.

Samassa huoneessa Mona Lisan seurana on esimerkiksi Tizianin Miehen muotokuva (Portrait d'homme, dit L'Homme au gant, n.1520).  Hänen tarinansa kiinnostaisi minua Mona Lisaa enemmän. Miksi miehellä on vain yksi hanska kädessään? Mitä hän osoittaa sormellaan? Mikä sormus hänen sormessaan on? Miksi hänen asentonsa on niin rento? Miksi hän on niin kaunis? Miksi juuri hän on tehnyt minuun lähtemättömän vaikutuksen?

Jotenkin tuntuu, että Mona Lisa tietää. Siihen tyyliin taulu taas hymyilee. Mona Lisa on saanut todistaa lukuisia tarinoita roikkuessaan seinällään vuosisatojen ajan. Ehkä siitä on kehittynyt todellinen ihmismielen asiantuntija, joka tietää, mitä me oikeastaan elämästä haluamme. Mona Lisan omassa tarinassa on kahden vuoden mittainen aukko, ja mitä niiden vuosien aikana tapahtui, vain taulu yksin tietää. 

Mona Lisa tietää, mutta vaikenee. Hän osaa pitää salaisuuden.