Rubikonin rannalla

Korona-ajan hetkeksi hellittäessä ja rajoitusten lieventyessä tuli mieleemme kaukainen ajatus: museot! Muistimme jälleen niiden olemassaolon! Museot, nuo kadonneen ajan tallentajat, menneisyyden tutkijat ja taideaarteiden näytteillepanijat, nekin ovat kärvistelleet pitkään ilman seuraa ja odottavat innokkaina yleisöään.  On aika esittää itselleen kysymys: milloin olenkaan viimeksi käynyt museossa?  Vastaan, että viime viikonloppuna ja olen taas menossa ensi viikonloppuna, ja kesää ajatellen olen suunnittelemassa mahdollisimman monta museokäyntiä. Nyt kun on palattu normaaliin, museoissa voi taas käydä spontaanisti hetken mielijohteesta. Sen kuin vain menee! Nyt on mentävä, ennen kuin syksyn korona-aalto iskee ja sulkee kaikki paikat uudestaan. Jos en syystä tai toisesta pääsisikään museoon, harrastan virtuaalisia museovierailuja. Itse asiassa vierailin juuri äsken Digimuseon kautta Poliisimuseossa Tampereella ja Forum Marinumin Vedenalaisen sodankäynnin historian näyttelys...

Olen matkallani etsimässä järkeä ja mieltä, matkallani, joka ei katso aikaa, ei paikkaa, ja tänään olen lukuisten harharetkien jälkeen vihdoin saapunut yhdelle suunnitelluista kohteistani. On huhtikuu vuonna 1518, ja olen Ranskassa, Amboisessa, Clos Lucén kartanon kevääseen heränneessä puutarhassa. Kävelen kohti kartanon piharakennusta ja huomaan sen oven olevan kutsuvasti raollaan. Koputan ja astun sisään ateljeehen, jonka seinät ovat täynnä toinen toistaan kiehtovampia piirroksia, maalauksia, luonnoksia, suunnitelmia. Kaiken keskellä on etsimäni henkilö, pitkä ja komea, jatkuvasti muistikirjaansa luonnosteleva, Ranskan maaseudulle elämänsä ehtoossa vetäytynyt 66-vuotias italialainen mies. Hän on taiteilija, tieteilijä, keksijä, yksi maailmanhistorian merkittävimmistä ihmisistä… Kert Oja: …Leonardo da Vinci! Leonardo: Aikamatkaaja tulevaisuudesta! Kert Oja: Te osasitte odottaa minua? Leonardo: Aah, kyllä vain. Olen ehkä jo vanha, mutta älyssäni ei ole mitään vikaa. Ajatuksissani olen ...

Valtteri-myrskyä odotellessa tuli katsottua suorana lähetyksenä Yleltä Kansallisbaletin Joutsenlampi koko kolmetuntisessa komeudessaan. Pjotr Tšaikovskin säveltämä baletti on mitä luultavimmin maailman tunnetuin baletti, ja kyllä, oli hieno esitys, ei voi muuta sanoa. Yritin laskea, saiko Odile pyörähdettyä ne kuuluisat 32 fouetté en tournant -liikettä peräkkäin, mutta minua alkoi huimata kesken laskemisen. Baletti on upea taiteenlaji; on uskomatonta katsoa, minkälaisiin fyysisiin taidonnäytteisiin tanssijat kykenevät. Minulla on tapana katsella YouTubesta erilaisia balettiesityksiä aina silloin tällöin, sillä siellä on muutaman klikkauksen päässä tarjolla mitä runsain baletin aarreaitta: Mikhail Baryshnikov, Margot Fonteyn, Rudolf Nurejev, Maya Plisetskaja, kaikki upeat tanssijat koettavissa kotisohvalta käsin. Sitähän internetin pitäisi olla; korkeakulttuuria ja sielunruokaa helpossa paketissa. Suosittelen kaikille muillekin vähemmän päämäärätöntä sometusta ja enemmän korkeakulttuu...

Suunnitelma oli vaarallinen, mutta mies oli päätöksensä tehnyt. Hänet oli palkattu pariisilaiseen museoon tekemään lasivitriinejä historiallisesti arvokkaille maalauksille, ja hän oli ottanut työn vastaan taka-ajatuksin. Hänen suorittamaansa rikosta on kuvailtu 1900-luvun loisteliaimmaksi taidevarkaudeksi, ja se meni kaikessa yksinkertaisuudessaan näin; illalla mies piiloutui museon varustekaappiin, aamulla hän astui kaapista ulos, otti taulun seinältä ja muina miehinä käveli museon ovesta ulos, kadoten katujen vilinään kainalossaan kuva salaperäisesti hymyilevästä naisesta.  Tehtävä oli suoritettu ja Leonardo da Vincin Mona Lisa varastettu! Meni lähes vuorokausi, ennen kuin Louvren henkilökunta havaitsi varkauden, oletettuaan sitä ennen taulun olevan puhdistettavana tai kenties valokuvattavana. Vaikutti siltä, että maalaus oli kadonnut maan nielemänä, ja pian salaperäinen rikos herätti lehdistön kiinnostuksen. Elettiin vuotta 1911. Sanomalehdet olivat juuri alkaneet yleistyä, ja ...