Tekstit

Näytetään tunnisteella musiikki merkityt tekstit.

Tanssija muuttuu musiikiksi

Kuva
Tanssi taiteenlajina on aitoa kansainvälisyyttä.  Oheen linkitetyllä videolla Red Bull Dance Your Style -kilpailussa vietnamilainen tanssija MT Pop improvisoi popping-tyylillä eli afroamerikkalaisella katutanssityylillä intialaisen musiikin tahdissa, hyödyntäen liikkeissään inspiraationa perinteistä intialaista tanssia sekä Bollywoodin perinteitä. Katso maailmanluokan freestyle-tanssia klikkaamalla tästä.     

Tšaikovskin viimeiset kiusaukset, eli murhenäytelmä kahdessa näytöksessä

Kuva
II NÄYTÖS Leningrad, 18. joulukuuta 1941. Toinen maailmansota. Kaupunki on piiritetty. Saksan armeija on etelässä, Suomen armeija pohjoisessa. Kolme neuvostosotilasta, NOVIKOV, SOKOLOV ja MOROZOV lämmittelevät palavan tynnyrin vieressä tyhjillään olevan kahvilan edessä. He hypähtelevät kylmissään ja puhaltavat sormiinsa. Kahvilan kyltissä lukee LITERATURNOYE KAFE.   NOVIKOV: Tätä on kestänyt jo pitkään, aivan liian pitkään. SOKOLOV: Ihmiset ovat nälissään. Eilen näin, kuinka yksi mies tappoi toisen leivänkannikan takia. Wehrmacht näännyttää siviiliväestöä tahallisesti. Tämä on verrattavissa kansanmurhaan. NOVIKOV: Hitler haluaa tappaa meidät kaikki. MOROZOV: Jos ei Hitler tapa, niin Stalin tappaa. SOKOLOV: Nälkä meidät tappaa. Piirittäjät laskevat sen varaan, että ruoka loppuu ennen pitkää. Tajuavat varmaan, että jos miehittävät kaupungin, ovat sitten vastuussa väen ruokkimisesta. Helpompi vain antaa meidän nääntyä pois ja pommittaa loput hengiltä. Kun syyskuun 19. päivä pommittiva...