Tekstit

Näytetään tunnisteella Kysymys merkityt tekstit.

Koodikielenä navajo

Kuva
Nahoditsʼǫʼłání Dineʼé Bikéyah. Kyllä, luit aivan oikein. Ei, en nukahtanut naama näppäimistöllä. Kyseinen ilmaus on navajonkielinen nimitys Suomelle. Kääntyy suurin piirtein monien soiden ihmisten maa . Yhdysvaltojen merijalkaväki värväsi toisen maailmansodan aikana navajointiaaneja viestimiehiksi Tyynellemerelle taisteluissa japanilaisia vastaan. Intiaanien tehtävänä oli lähettää ja vastaanottaa omalla äidinkielellään viestejä kenttäpuhelinverkossa. He puhuivat vähemmistökieltä, jolle ei siinä vaiheessa ollut olemassa kirjoitettua muotoa, kieltä, jota vihollisen oli mahdotonta ymmärtää ja koodikielenä mahdotonta murtaa. Navajointiaaneja kutsuttiin koodinpuhujiksi, ja he olivat merkittävässä osassa Yhdysvaltojen sotamenestystä. Jos navajonkielessä ei ollut jollekin valtiolle nimeä, koodinpuhujat keksivät sen itse. Ilmeisesti nimien keksiminen sai sotureiden huumorinkukan kukkimaan. Esimerkiksi navajonkielellä Venäjä on punapaitaisten ihmisten maa , Irlanti on punapäisten ihmisten maa ...

Kun näet minut

Kuva
On ollut liian monta kuivaa vuotta. Děčínin kaupungissa, Tšekinmaalla, ilta-auringon värjätessä taivaan kullanhohtoiseksi, joku kävelee Elbe-joen rantaan ja alkaa kaivertaa jotakin rannalla olevan kiven pintaan. Numeroita ja kirjaimia, vuosiluvun ja varoituksen. "1417. Wenn du mich siehts, dann weine." Jos näet minut, itke ; sillä joen pinta oli laskenut niin alas, että kaikkialla oli kuivuutta, kärsimystä, kuolemaa. Nälkäkivi paljastui vuosien mittaan yhä uudelleen joen pohjalta, ja ihmiset kaiversivat sen pintaan lisää vuosilukuja. 1616, 1707, 1746, 1790, 1800, 1811, 1830, 1842, 1868, 1892, 1893. Aina välillä oli parempia vuosia, mutta sitten tultiin nykyhetkeen. On vuosi 2022, ja Eurooppa kärvistelee ennennäkemättömän kuivuuden kynsissä. Sanovat, että kyseessä on pahin kuivuus 500 vuoteen. Kuivuuden seurauksena on koettu maastopaloja, vesipulaa, rankkasateita, tulvia; tuhoutuneita satoja, simpukoiden joukkokuolemia, kalalajien uhanalaistumista, paheneva energiakriisi. Me o...

Museot, muistimme

Kuva
Korona-ajan hetkeksi hellittäessä ja rajoitusten lieventyessä tuli mieleemme kaukainen ajatus: museot! Muistimme jälleen niiden olemassaolon! Museot, nuo kadonneen ajan tallentajat, menneisyyden tutkijat ja taideaarteiden näytteillepanijat, nekin ovat kärvistelleet pitkään ilman seuraa ja odottavat innokkaina yleisöään.  On aika esittää itselleen kysymys: milloin olenkaan viimeksi käynyt museossa?  Vastaan, että viime viikonloppuna ja olen taas menossa ensi viikonloppuna, ja kesää ajatellen olen suunnittelemassa mahdollisimman monta museokäyntiä. Nyt kun on palattu normaaliin, museoissa voi taas käydä spontaanisti hetken mielijohteesta. Sen kuin vain menee! Nyt on mentävä, ennen kuin syksyn korona-aalto iskee ja sulkee kaikki paikat uudestaan. Jos en syystä tai toisesta pääsisikään museoon, harrastan virtuaalisia museovierailuja. Itse asiassa vierailin juuri äsken Digimuseon kautta Poliisimuseossa Tampereella ja Forum Marinumin Vedenalaisen sodankäynnin historian näyttelys...

Kolme minuuttia tulevaisuudessa

Kuva
Minulla on työhuoneessani halpa digitaalinen kello. Tavallinen kello, joka näyttää kellonajan ja päivämäärän. Kun käännän sen toiselle kyljelle, se näyttää huoneen lämpötilan, käännän taas, se muuttuu tiimalasiksi, käännän taas, se on herätyskello, käännän taas, se on jälleen tavallinen kello. Kelloja siirrettäessä viritän sen aina sekunnilleen oikeaan aikaan, mutta ei mene montaa päivää, kun se on kolme minuuttia etuajassa. Joka ikinen kerta. Albert Einsteinin vuonna 1905 julkaiseman suppean eli erityisen suhteellisuusteorian mukaan eräs maailmankaikkeuden ominaisuuksista on se, että aika on suhteellista. Jokaisella havaitsijalla on oma aikansa. Jos kappale on liikkeessä, sen kokema aika kulkee hitaammin kuin paikallaan olevan kappaleen aika, ja mitä nopeammin kappale liikkuu, sitä enemmän aika hidastuu. Kun aika siis hidastuu nopeuden kasvaessa, periaatteessa tulevaisuuteen on mahdollista päästä, jos siis kiitää eteenpäin tarpeeksi nopeasti, sanotaanko vaikka valonnopeudella. Jos ei...

Rouva Punainen, eli oudot ihmiset elämässäni

Kuva
Siinä hän taas on, kuten joka ikinen päivä. Rouva Punainen, se hänen nimensä on. Hänellä on aina päällään leimuavanpunaiset vaatteet. Tunnistan hänet jo kaukaa. Kiinnitin häneen ensimmäisen kerran huomiota viime syksynä. Joka ikinen arkipäivä ajan hänen ohitseen hänen tehdessään matkaa lähikauppaan ostoksille. Hän on vanhempi nainen, liikkuu hitaasti ja päättäväisesti ja on aina yhtä tyylikkään näköinen. Rouva Punaisella ja minulla on sama aikataulu. Hänet nähdessäni tiedän olevani ajoissa. Hänet nähdessäni huudahdan joka kerta ääneen: “Rouva Punainen!” On päiviä, jolloin häntä ei näy, ja silloin mietin, onko hän ehkä sairastunut, tai onko sää liian huono kävelyretkeä varten. On päiviä, jolloin päätän mennä eri reittiä, ja silloin harmittelen, että nyt jää Rouva Punainen näkemättä. On selvää, ettei hänellä ole mitään havaintoa minun olemassaolostani. Hän ei kiinnitä minuun mitään huomiota. Onhan näitä minulle outoja ihmisiä enemmänkin elämässäni, kuten - koiranulkoiluttaja, joka kulkee...

Veden vietävänä

Kuva
Se virtasi joella, solisi, näki kirjoittajan rannalla Se katseli pohtijaa, totesi, olemme samalla kannalla Se ehdotti, tule mukaani, olet liikaa tällä sannalla Se olisi varmasti opettavaista, kirjoittaja vastasi Se kertoi tulleensa tänne täysin omia aikojaan Se oli ollut joka paikassa, kyllä, kerta kaikkiaan Se sanoi viipyilevänsä nykyisin omissa ajatuksissaan Se on minullakin tapana, kirjoittaja myönteli Se tuli tänne kaukaa, kaukaa, komeetalla matkaten Se kiisi läpi avaruuden, odottaen, miettien Se törmäsi, saapui perille, teki planeetasta sinisen Se on siis miten päädyit tänne, kirjoittaja täsmensi Se kertoi; oli ensin jäätä, sitten se muuttui nesteeksi Se näytti; nesteestä kaasuksi, näin, ja taas jäiseksi Se esitti kernaasti taikojaan, kehui temppua helpoksi Se on olomuodon muuttamista, kirjoittaja havaitsi Se oli lunta, se kerrostui, pakkautui, tiivistyi Se oli paineessa, se tiheytyi, kiteytyi ja jäätyi Se oli hidas, se mateli, mureni ja särkyi Se on jäätikön virtausta, kirjoittaj...

Ajatuksia sietämättömässä tilanteessa

Viime aikojen säätilat ovat olleet mielenkiintoisia. Joka ikinen päivä on ollut erilainen kuin edeltäjänsä; ensin pakkasta, sitten plussaa, välillä sataa lunta, välillä vettä. Nyt on ollut taas vaihteeksi pakkasta. Tiet ovat liukkaita ja hanki kantavaa. Nyt on kaunista, valkoista ja puhdasta. Voisin kirjoittaa jotakin kaunista, valkoista ja puhdasta, mutta se tuntuu vaikealta. Ukrainan sota on jatkuvasti mielessäni, ja sen herättämistä ajatuksista on kauneus kaukana.  Tosin, taistelu Ukrainasta ei ole mitään uutta auringon alla. Itä-Ukrainassa on sodittu jo kahdeksan vuotta. Maailmalla on tällä hetkellä käynnissä lukuisia sotia ja humanitaarisia kriisejä. Suomen YK-liiton ylläpitämästä listasta pääsee tutkimaan tarkemmin käynnissä olevia konflikteja. Suuri osa näistä lukuisista konflikteista on tavallaan helppo unohtaa, sillä ne ovat kaukana, kaukana poissa, eksoottisissa, vieraissa maissa. Ukrainan sota on säikäyttänyt suomalaiset ja koko Euroopan nimenomaan siksi, että sota on t...

Hänelle sota on huumetta

Tänä päivänä vuonna 2010 amerikkalainen elokuvaohjaaja Kathryn Bigelow teki historiaa voittamalla ensimmäisenä naiselokuvaohjaajana parhaan ohjaajan Oscar-palkinnon elokuvallaan The Hurt Locker . Elokuvassa seurataan Yhdysvaltain maavoimien pomminraivaajatiimiä Irakin sodan aikana. Pääosassa olevalla ryhmänjohtajalla on vaikeuksia sopeutua normaalielämään, ja hän palaa aina vain uudestaan takaisin taistelutantereelle. The Hurt Lockerin sanoma voidaan kiteyttää heti elokuvan alussa nähtävään, journalisti Chris Hedgesin sitaattiin: " The rush of battle is often a potent and lethal addiction, for war is a drug ", ja siihen, kun tekstin alkuosa haalistuu pois, ja jäljelle jää vain lainauksen loppu: sota on huumetta. Huumeiden käyttäjä, narkomaani, on riippuvainen huumausaineista. Riippuvuussuhde kehittyy ja voimistuu nopeasti, ja narkomaanille muodostuu välttämätön tarve saada jatkuvasti lisää huumetta. Pian hän on valmis heittämään pois kaiken hyvän elämästään huumeiden takia, h...

Balettitanssija vuosien takaa

Kuva
Valtteri-myrskyä odotellessa tuli katsottua suorana lähetyksenä Yleltä Kansallisbaletin Joutsenlampi koko kolmetuntisessa komeudessaan. Pjotr Tšaikovskin säveltämä baletti on mitä luultavimmin maailman tunnetuin baletti, ja kyllä, oli hieno esitys, ei voi muuta sanoa. Yritin laskea, saiko Odile pyörähdettyä ne kuuluisat 32 fouetté en tournant -liikettä peräkkäin, mutta minua alkoi huimata kesken laskemisen. Baletti on upea taiteenlaji; on uskomatonta katsoa, minkälaisiin fyysisiin taidonnäytteisiin tanssijat kykenevät. Minulla on tapana katsella YouTubesta erilaisia balettiesityksiä aina silloin tällöin, sillä siellä on muutaman klikkauksen päässä tarjolla mitä runsain baletin aarreaitta: Mikhail Baryshnikov, Margot Fonteyn, Rudolf Nurejev, Maya Plisetskaja, kaikki upeat tanssijat koettavissa kotisohvalta käsin. Sitähän internetin pitäisi olla; korkeakulttuuria ja sielunruokaa helpossa paketissa. Suosittelen kaikille muillekin vähemmän päämäärätöntä sometusta ja enemmän korkeakulttuu...

Omaishoitajan palkkioksi riittää muka rakkaus

Kuva
Tätä tarinaa et halua kokea itse, mutta hyvin todennäköisesti tulet sen kokemaan. Toimikoon tämä siis varoituksena tuleville sukupolville.  Minä olen omaishoitaja. Olen hoitanut kotona puolisoani ihan itse, ilman apua, jo vuosikausia. Omaishoitajaksi päätyy, jos joku läheinen sairastuu, vammautuu tai vanhenee, ja alkaa tarvita apua tavallisessa elämisessä. Tällainen tilanne tulee melkein kaikkia ihmisiä vastaan. Näin olen pitkän ikäni aikana ehtinyt panna merkille. Kyllähän siinä aikansa kesti, ennen kuin aloin mieltää itseni omaishoitajaksi, sillä se on aikamoinen elämänmuutos. Olimme kumpikin jo eläkkeellä, kun puolisoni sairastui, ja yks kaks yhtäkkiä huomasin olevani vastuussa hänen hoitamisestaan. Piti vanhan opetella kaikenlaista uutta. Lääkitystä, haavanhoitoa, leikkausten jälkeisiä hoitotoimenpiteitä. Ihan itse olen kaiken opetellut, ei ole kukaan tullut minua kursseille hakemaan. Kun joutuu omaishoitajaksi, pitää tehdä kunnan kanssa omaishoitosopimus. Sitten saa hoitopalkk...

Tervettä järkeä, viranomaisviestijät

Kuva
Thomas Paine, yksi Yhdysvaltojen perustajaisistä, julkaisi 10. tammikuuta 1776 pamfletin nimeltä Common Sense , Terve järki . Pamfletissaan Paine perustelee, miksi Yhdysvaltojen tulisi itsenäistyä Britannian siirtomaavallan ikeestä. Maassa oli käynnissä vapaussota, ja Painen kirjoitus levisi kulovalkean tavoin vapautta janoavan kansan riveissä. Teksti oli kirjoitettu niin selkeällä kielellä, että kuka tahansa ymmärsi sen sisällön. Kirjoittaja onnistui esittämään vaikeat asiat yksinkertaisesti. Kirjoittaminen on vaativa viestinnän muoto. Siihen vaaditaan valtava määrä ajatustyötä, henkistä valmistautumista ja taustatiedon hankintaa. Itse kirjoittaminen edellyttää jonkinlaisen flow -tilan sujuakseen siedettävästi. Valmista tekstiä tulee muokata ja kirjoitusvirheitä korjata, ja tekstistä on karsittava pois kaikki ylimääräinen; kill your darlings , eli heitä roskakoriin kaikki turha. Johtoajatus tulee hioa kristallinkirkkaaksi. Tämän jälkeen tulee vielä olla rohkeutta vapauttaa kirjoitukse...

Noiturilleni

Kuva
Kuulun siihen hullujen joukkoon, joka on lukenut kaikki Andrzej Sapkowskin kirjoittamat Noituri -novellikokoelmat ja romaanit, pelannut niistä tehdyt videopelit ja katsonut niistä tehdyn televisiosarjan. Huomenna, 17.12.2021, julkaistaan Netflixissä televiosarjan toinen tuotantokausi, ja koko syksyn asiaa odottaneena päädyin kirjoittamaan noiturista ajatuksiani ylös.  Paremmuusjärjestyksessä Noituri-tuotteet menevät minulla näin: ensimmäisenä pelit, sitten televisiosarja, ja viimeisenä kirjat. Ne ovat kaikki mielestäni hyvin erilaisia, ja niin pitääkin olla. Joskus alkuperäisversio paranee siitä, kun muut alkavat kehittää sitä eteenpäin. Kirjat ovat, miten sen nyt kauniisti sanoisi, huonoja. Kerrontaa on vaikea seurata, henkilöt ovat epäkiinnostavia, ja koko kirjasarja tekee lopulta varsinaisen mahalaskun. Sapkowski on onnistunut luomaan täsmälleen yhden kiinnostavan hahmon, noituri Geralt Rivialaisen, mutta epäonnistuu täysin hahmon käsittelyssä. Liian paljon jää lukijan mielikuv...

Aina tuulen kanssa kilpaa

Kuva
Tiedän laitumen, jolla käyskentelee kesäisin kaksi hevosta ja poni. Käyn niitä aina silloin tällöin kävelyilläni tervehtimässä. Ruunikko ruuna, päistärikkö tamma ja tummanharmaa poni seisovat kiinni toisissaan ja huiskivat hännillään kärpäsiä pois toistensa silmiltä. Nojaan aitaan ja tervehdin kolmikkoa. Nämä eivät välitä tulostani pätkääkään, ja ilahdun niiden reaktiosta. Viereisellä laitumella levottomasti liikehtelevä voikko ori hirnahtaa ja kolistelee aitaa. Se selvästi haluaisi tamman luo, mutta kolmikko ei kiinnitä siihenkään mitään huomiota. Pureskelen timoteita ja katselen voikkoa. Pohdin suhdettani hevosiin. Lapsena vietin paljon aikaa talleilla, sillä isosisareni kävi viikoittain ratsastamassa ja minut otettiin mukaan siksi, ettei minua voinut kotiinkaan yksin jättää. Olen ratsastanut ehkä kaksi kertaa, ja se riitti minulle. Tuntuu väärältä roikkua niin majesteettisen eläimen selässä, jos ei ole tarvetta mennä minnekään. Sen sijaan olen katsellut hevosia paljon. Katsellut ja ...

Mona Lisa ja lähes täydellinen rikos

Kuva
Suunnitelma oli vaarallinen, mutta mies oli päätöksensä tehnyt. Hänet oli palkattu pariisilaiseen museoon tekemään lasivitriinejä historiallisesti arvokkaille maalauksille, ja hän oli ottanut työn vastaan taka-ajatuksin. Hänen suorittamaansa rikosta on kuvailtu 1900-luvun loisteliaimmaksi taidevarkaudeksi, ja se meni kaikessa yksinkertaisuudessaan näin; illalla mies piiloutui museon varustekaappiin, aamulla hän astui kaapista ulos, otti taulun seinältä ja muina miehinä käveli museon ovesta ulos, kadoten katujen vilinään kainalossaan kuva salaperäisesti hymyilevästä naisesta.  Tehtävä oli suoritettu ja Leonardo da Vincin Mona Lisa varastettu! Meni lähes vuorokausi, ennen kuin Louvren henkilökunta havaitsi varkauden, oletettuaan sitä ennen taulun olevan puhdistettavana tai kenties valokuvattavana. Vaikutti siltä, että maalaus oli kadonnut maan nielemänä, ja pian salaperäinen rikos herätti lehdistön kiinnostuksen. Elettiin vuotta 1911. Sanomalehdet olivat juuri alkaneet yleistyä, ja ...

Yksinäisenä kaikki elämänsä päivät

Kuva
Oli kerran mies, joka tekemillään valinnoilla onnistui tuhoamaan kaiken hyvän elämästään. Hän vieraannutti lähes kaikki tuntemansa ihmiset, tuotti tärkeimmilleen pettymyksen, ja päätyi lopulta onnettomaksi, katkeraksi ja yksinäiseksi. Hänen surkea tarinansa soittaa suomalaisten sielunkieliä kuin lumoojatar sistrumia, ja miehestä kertova kirja valittiin Ylen Vuosisadan kirja -yleisönäänestyksen voittajaksi vuonna 2017. Mika Waltarin loppuvuodesta 1945 julkaistu Sinuhe egyptiläinen on voimallinen kuvaus muinaisesta Egyptistä, sen kulttuurista ja ihmisistä sekä miehestä, joka ihmisten ympäröimänä kuvailee eläneensä yksinäisenä kaikki elämänsä päivät. Kaikista lukemistani kirjoista Sinuhe on edelleen se, johon useimmiten palaan ajatuksissani. En niinkään tarinan takia kuin juuri pessimistisen ihmiskuvauksensa ansiosta. Sen rehellisyys kiehtoo minua. Sinuhe on läpikotaisin ihmisyyteen ja itseensä pettynyt, eikä usko parempaan huomiseen. "Niin on aina ollut ja niin on aina oleva" ...

Kreivin aikaan ja navigaattorin mukaan

Kuva
Minä olin maahan ja maa minuun sangen tyytyväinen. Katselin keskittyneesti Pietarin Brahen patsasta Raahen Pekkatorilla. Kuvanveistäjä oli totisesti onnistunut ikuistamaan itseensä hyvin tyytyväisen miehen. Suomen kenraalikuvernööri Pietari Brahe perusti Raahen kaupungin joulukuun viidentenä päivänä vuonna 1649. Brahen aika oli kreivin aikaa , uudistuksen, kehityksen ja sivistyksen aikaa, ja nykyään ilmaisu tarkoittaa, että jotakin tapahtuu juuri sopivasti. Mutta mitä ihmettä tein Raahessa? Vuotas, niin kerron. Olin tapani mukaan kesällä mökkeilemässä jokilaaksojen maassa, kun kukkasia harrastavat vanhempani päättivät, että lähdetään piipahtamaan Raahessa. Pohjois-Pohjanmaalla ei ole temppu eikä mikään piipahtaa satojen kilometrien päässä. Pakkauduimme siis autoon ja lähdimme matkaan. Navigaattoreita harrastava isäni päätti, että laitetaan laitteeseen lyhyin tie mökiltämme Särkän perennataimistolle. Ja niin sitä sitten mentiin. Navigaattorit eivät ole idioottivarmoja. Täss...

Yhtäkkiä pimeydessä on järkeä

Kuva
Tänään on joulukuun ensimmäinen päivä. Pakkasta on miinus viisi astetta, ja valkea lumihuntu peittää juuri ja juuri maan. Suomen ylle on laskeutunut terminen talvi, ja joulukuu on normaalia kymmenen astetta kylmempi Koko pitkä syksy on tullut vietettyä pimeydessä. Aina vain lyhenevät päivät ja lumen puute on tehnyt elämästä täällä etelässä lähes sietämättömän synkkää. Jouluvalot tulikin kaivettua kaapista jo pari viikkoa sitten ja viriteltyä niitä naapurien iloksi aivan järjetön määrä niin etu- kuin takapihallekin. Ja kuten kunnon tonttu ainakin, vakoilen verhojen välistä ohikulkijoiden reaktioita. Kukaan ei koskaan näyttäisi noteeraavan valojani mitenkään, mutta tiedän, että he näkevät ne. Tähän on selityksenä suomalaisille ominaiset ravunsilmät, jotka kääntyvät vaivihkaa haluaamansa kohdetta kohti ilman, että pää kääntyy. Tämä ominaisuus on kehittynyt pitkälle erityisesti maaseudulla, jossa kukaan ei koskaan katso minnekään ja silti kaikki tietävät kaikkien asiat. Hämäräs...

Kadonnutta aikaa ja örkkejä metsästämässä

Kuva
Tapasin erään henkilön, joka kertoi haastaneensa itsensä lukemaan joka päivä. Hän oli kuluneen vuoden aikana lukenut jo yli 100 kirjaa. Olin vaikuttunut kuulemastani, sillä kyseinen henkilö oli kokopäivätöissä käyvä perheellinen ihminen. Ensinnäkin hienoa, että hän oli innostunut lukemaan. Toisekseen hienoa, että hän oli onnistunut löytämään aikaa lukemiselle. Kolmanneksi hienoa, että hän palautti mieleeni kiehtovan, sivistystä tihkuvan ilmiön, eli lukuhaasteen. Muutama vuosi sitten törmäsin artikkeliin , jossa kirjastossa työskentelevä nainen kertoi asettaneensa itselleen haasteeksi lukea kirjan päivässä eli 365 kirjaa vuodessa. Tällaiseen luku-urakkaan lähtiessään on pakko luopua jostakin. Ehkä nukkumisesta. Ylläolevat olivat esimerkkejä itse asetetuista lukuhaasteista. Jos lukuhaasteeseen osallistuminen kiinnostaa, mutta kaipaa apua lukemiston valinnassa, Helmetissä on tarjolla koko vuoden kestävä lukuhaaste, jossa luetaan 25-50 kirjaa erilaisten vinkkien avustuksella. Jos l...

Seinfeld and the City

Kuva
Seinfeld on kokenut renessanssin tänä syksynä, kiitos Netflixin, joka julkaisi koko sarjan suoratoistopalvelussaan. Alun perin vuosina 1989-1999 tehty sarja on siis jälleen ajankohtainen, ja siitä käytäviin keskusteluihin törmää nyt helposti varsinkin kansainvälisillä keskustelufoorumeilla. Muistan lapsena katsoneeni Seinfeldia pätkittäin kanavasurffaillessani, mutta en muista, että olisin koskaan katsonut kokonaista jaksoa. Hyvä niin, sillä koronavariantti omikronin rantautumista odotellessa ja yhteiskunnan taas sulkeutuessa on jälleen hyvä mahdollisuus paeta todellisuutta viihteeseen, ja entuudestaan oikeastaan täysin outo Seinfeld on raikas tuulahdus huumoria menneisyydestä, ajasta, jolloin kaikki oli paremmin... Seinfeldin kehikkona toimii stand-up -koomikkona työskentelevän Jerry Steinfeldin havainnnot arkielämästä. Sarjaa kuvaillaan termillä a show about nothing , jossa huumoria väännetään milloin mistäkin pikkuasiasta. Inspiroivaa, todellakin. Korona-aikana on tullut katsottua ...

Merkintöjä rikoksista; eli miten tehdään historiaa

Kuva
" Jos haluaa tulla ikuistetuksi historiankirjoihin, kannattaa valita lavea polku kaidan sijasta ."  Näin virkkoi minulle kerran eräs historiantutkija, ja jatkoi vielä, että kaikkein herkullisin tilanne sukututkijoille on silloin, kun suvussa on ollut rikollisia. Mitä suurempi rosvo, sitä enemmän hänestä on tietoa saatavilla. Vuosisatoja sitten kaidan tien kaihtajista raapustettiin runsaasti merkintöjä kirkonkirjoihin ja kirjoitettiin skandaalinkäryisiä uutisjuttuja sanomalehtiin. Siten tieto säilyi ja jäi muistiin tulevia sukupolvia varten. He, jotka elivät kunniallista ja nuhteetonta elämää, eivät jättäneet jälkeensä muita merkintojä kuin hautakiviin nakutetut synnyin- ja kuolinaikansa.  Kannatti siis rötöstellä, jos mieli jäädä historiaan. Isovihan aikana 1700-luvulla venäläiset suorittivat kansanmurhan Pohjois-Pohjanmaalla. Kauhistuttava rikos jäi elämään ihmisten puheissa ja kansaintarinoissa vuosisadoiksi. Isovihan aikana ja sen jälkeen papit tallensivat muistiin tieto...