Rubikonin rannalla

Olin siellä, Gandalf, olin siellä 3 000 vuotta sitten, kun Taru sormusten herrasta: Sormuksen ritarit -elokuva sai ensi-iltansa. Monta monituista vuotta on kulunut, ja haistan edelleen popcornin tuoksun elokuvateatterissa. Penkeissä ei oltu vielä istuttu, esirippu ei ollut vielä noussut. Sitä kutsuttiin kaikkien aikojen parhaimmaksi aloitukseksi elokuvasarjalle, ja sitähän se oli, sitä se todella oli! Ööh. Olin sanomassa, ennen eksymistäni Elrondin seurassa Titanicin kuvauksiin, että on kulunut 20 vuotta siitä, kun Taru sormusten herrasta: Sormuksen ritarit sai 19.12.2001 ensi-iltansa täällä koto-Suomessa. Jos kävit katsomassa sen elokuvissa silloin, onneksi olkoon, olet entinen nuori. Jos olet nähnyt sen ensimmäistä kertaa vasta dvd:ltä tai ehkä jopa televisiosta, tai luoja paratkoon, suoratoistopalvelusta, onneksi olkoon, olet vielä suhteellisen nuori. Jos et ole nähnyt kyseistä elokuvaa ollenkaan... Mene takaisin Varjoon, Udȗnin liekki! Et pääse tästä! Minä, joka olen Elrondin ik...

Kuulun siihen hullujen joukkoon, joka on lukenut kaikki Andrzej Sapkowskin kirjoittamat Noituri -novellikokoelmat ja romaanit, pelannut niistä tehdyt videopelit ja katsonut niistä tehdyn televisiosarjan. Huomenna, 17.12.2021, julkaistaan Netflixissä televiosarjan toinen tuotantokausi, ja koko syksyn asiaa odottaneena päädyin kirjoittamaan noiturista ajatuksiani ylös.  Paremmuusjärjestyksessä Noituri-tuotteet menevät minulla näin: ensimmäisenä pelit, sitten televisiosarja, ja viimeisenä kirjat. Ne ovat kaikki mielestäni hyvin erilaisia, ja niin pitääkin olla. Joskus alkuperäisversio paranee siitä, kun muut alkavat kehittää sitä eteenpäin. Kirjat ovat, miten sen nyt kauniisti sanoisi, huonoja. Kerrontaa on vaikea seurata, henkilöt ovat epäkiinnostavia, ja koko kirjasarja tekee lopulta varsinaisen mahalaskun. Sapkowski on onnistunut luomaan täsmälleen yhden kiinnostavan hahmon, noituri Geralt Rivialaisen, mutta epäonnistuu täysin hahmon käsittelyssä. Liian paljon jää lukijan mielikuv...

Madame LeFevre, kuinka mukava nähdä teitä! Ja kiitos syntymäpäiväonnitteluista. Mitenkä miehenne ja poikanne voivat? Niin ja tyttärenne, mitenkä hän voi? Oletteko kaikki pysyneet terveinä? Peremmälle, peremmälle. Garçon! Auttakaa toki madamelta turkki pois! Madame, antakaa kun minä johdatan teidät salonkiin, ei ei, tulkaa tänne minun viereeni, haluaisin vaihtaa muutaman sanan kanssanne ennen kuin siirrymme illallispöytään. Otatteko juotavaa? Ettekö? Älkääs nyt, madame, migreeni on vasta huomisen ongelma, minä vaadin että juotte minun kunniakseni! Kas näin, olkaapa hyvä. Terveydeksenne! Siinä se nyt sitten on, tornini. Vielä muutama kuukausi ja se on valmis! Voitteko edes kuvitella, miten innoissani olen? Rakennusinsinöörinä toimiminen on sitä, että istuu päivät pääksytysten pöydän ääressä suunnittelemassa ja piirtämässä, ja menee vuosia, ennen kuin itse rakentaminen alkaa. Ette voi edes arvata, miten turhauttavaa se on. Onneksi kaikki ne turhautumisen tunteet katoavat sillä hetke...

Kolme osaa nitroglyseriiniä ja yksi osa piimaata, ensimmäinen räjähtämistä ja toinen vakauttamista varten. Tämä on maailmanhistoriaa mullistanut dynamiitin kaava, jonka ruotsalainen kemisti Alfred Nobel vahingossa keksi. Sen kehittämiseen vaadittiin lukematon määrä työtunteja, kokeita, räjähdyksiä, tuhoutuneita taloja, poliittisia vastoinkäymisiä, keksijän mielenterveys ja maine, hirvittävä määrä ihmishenkiä - sekä pieni tippa hyvää tuuria. Elettiin 1800-luvun puoliväliä. Maailma oli modernisoitumassa, ja junaratojen määrä lisääntyi Euroopassa. Jotta rautateistä saataisiin mahdollisimman tehokkaita, niiden tieltä piti räjäyttää kaikki mahdollinen kiviaines pois. Vahvistuva kaivosteollisuus tarvitsi myös kipeästi edullisia räjähteitä toimiakseen tehokkaasti. Työmailla oli ennen käytetty irtonaista mustaruutia, mutta sen panostaminen oli aikaavievää ja hankalaa puuhaa. Tutkijat ympäri maailmaa työskentelivät nitroglyseriinin parissa kehittääkseen siitä toimivan ja turvallisen työkalun. N...

Tiedän laitumen, jolla käyskentelee kesäisin kaksi hevosta ja poni. Käyn niitä aina silloin tällöin kävelyilläni tervehtimässä. Ruunikko ruuna, päistärikkö tamma ja tummanharmaa poni seisovat kiinni toisissaan ja huiskivat hännillään kärpäsiä pois toistensa silmiltä. Nojaan aitaan ja tervehdin kolmikkoa. Nämä eivät välitä tulostani pätkääkään, ja ilahdun niiden reaktiosta. Viereisellä laitumella levottomasti liikehtelevä voikko ori hirnahtaa ja kolistelee aitaa. Se selvästi haluaisi tamman luo, mutta kolmikko ei kiinnitä siihenkään mitään huomiota. Pureskelen timoteita ja katselen voikkoa. Pohdin suhdettani hevosiin. Lapsena vietin paljon aikaa talleilla, sillä isosisareni kävi viikoittain ratsastamassa ja minut otettiin mukaan siksi, ettei minua voinut kotiinkaan yksin jättää. Olen ratsastanut ehkä kaksi kertaa, ja se riitti minulle. Tuntuu väärältä roikkua niin majesteettisen eläimen selässä, jos ei ole tarvetta mennä minnekään. Sen sijaan olen katsellut hevosia paljon. Katsellut ja ...

Suunnitelma oli vaarallinen, mutta mies oli päätöksensä tehnyt. Hänet oli palkattu pariisilaiseen museoon tekemään lasivitriinejä historiallisesti arvokkaille maalauksille, ja hän oli ottanut työn vastaan taka-ajatuksin. Hänen suorittamaansa rikosta on kuvailtu 1900-luvun loisteliaimmaksi taidevarkaudeksi, ja se meni kaikessa yksinkertaisuudessaan näin; illalla mies piiloutui museon varustekaappiin, aamulla hän astui kaapista ulos, otti taulun seinältä ja muina miehinä käveli museon ovesta ulos, kadoten katujen vilinään kainalossaan kuva salaperäisesti hymyilevästä naisesta.  Tehtävä oli suoritettu ja Leonardo da Vincin Mona Lisa varastettu! Meni lähes vuorokausi, ennen kuin Louvren henkilökunta havaitsi varkauden, oletettuaan sitä ennen taulun olevan puhdistettavana tai kenties valokuvattavana. Vaikutti siltä, että maalaus oli kadonnut maan nielemänä, ja pian salaperäinen rikos herätti lehdistön kiinnostuksen. Elettiin vuotta 1911. Sanomalehdet olivat juuri alkaneet yleistyä, ja ...

Oli kerran mies, joka tekemillään valinnoilla onnistui tuhoamaan kaiken hyvän elämästään. Hän vieraannutti lähes kaikki tuntemansa ihmiset, tuotti tärkeimmilleen pettymyksen, ja päätyi lopulta onnettomaksi, katkeraksi ja yksinäiseksi. Hänen surkea tarinansa soittaa suomalaisten sielunkieliä kuin lumoojatar sistrumia, ja miehestä kertova kirja valittiin Ylen Vuosisadan kirja -yleisönäänestyksen voittajaksi vuonna 2017. Mika Waltarin loppuvuodesta 1945 julkaistu Sinuhe egyptiläinen on voimallinen kuvaus muinaisesta Egyptistä, sen kulttuurista ja ihmisistä sekä miehestä, joka ihmisten ympäröimänä kuvailee eläneensä yksinäisenä kaikki elämänsä päivät. Kaikista lukemistani kirjoista Sinuhe on edelleen se, johon useimmiten palaan ajatuksissani. En niinkään tarinan takia kuin juuri pessimistisen ihmiskuvauksensa ansiosta. Sen rehellisyys kiehtoo minua. Sinuhe on läpikotaisin ihmisyyteen ja itseensä pettynyt, eikä usko parempaan huomiseen. "Niin on aina ollut ja niin on aina oleva" ...

Joulukuun seitsemäs päivä on siinä mielessä erikoinen päivä, että tänään kulminoituvat kahden suuren ajattelijan elämänkaaret, toisen loppuen ja toisen alkaen. Tänä päivänä Cicero kuoli ja Chomsky syntyi. Marcus Tullius Cicero (s. 3.1.106 eaa.- k. 7.12.43 eaa.), eurooppalaisen humanismin isä, latinan kielen mestari, timanttisten puheiden laatija, usean alan asiantuntija ja erittäin tuottelias kirjailija. Avram Noam Chomsky (s. 7.12.1928), yksi aikamme siteeratuimpia ajattelijoita, kognitiotieteen perustajäsen, vaikuttaja kielitieteessä, analyyttisessä filosofiassa, aatehistoriassa ja poliittisessa kritiikissä. Nämä kaksi herraa edustavat sellaisia ihmisiä, joille ei näennäisesti tuota mitään vaikeuksia vaikuttaa eri tieteenaloilla. Ajattelullaan ja työpanoksellaan heistä kumpikin on puskenut ihmiskuntaa eteenpäin. Voisiko nykyihminen edes kyetä vastaavaan? Maailma on täynnä osaavia, älykkäitä ihmisiä, joista varmasti usealla on paljon tietoa ja taitoa eri aloilta, mutta v...

Minä olin maahan ja maa minuun sangen tyytyväinen. Katselin keskittyneesti Pietarin Brahen patsasta Raahen Pekkatorilla. Kuvanveistäjä oli totisesti onnistunut ikuistamaan itseensä hyvin tyytyväisen miehen. Suomen kenraalikuvernööri Pietari Brahe perusti Raahen kaupungin joulukuun viidentenä päivänä vuonna 1649. Brahen aika oli kreivin aikaa , uudistuksen, kehityksen ja sivistyksen aikaa, ja nykyään ilmaisu tarkoittaa, että jotakin tapahtuu juuri sopivasti. Mutta mitä ihmettä tein Raahessa? Vuotas, niin kerron. Olin tapani mukaan kesällä mökkeilemässä jokilaaksojen maassa, kun kukkasia harrastavat vanhempani päättivät, että lähdetään piipahtamaan Raahessa. Pohjois-Pohjanmaalla ei ole temppu eikä mikään piipahtaa satojen kilometrien päässä. Pakkauduimme siis autoon ja lähdimme matkaan. Navigaattoreita harrastava isäni päätti, että laitetaan laitteeseen lyhyin tie mökiltämme Särkän perennataimistolle. Ja niin sitä sitten mentiin. Navigaattorit eivät ole idioottivarmoja. Täss...

Tänään on joulukuun ensimmäinen päivä. Pakkasta on miinus viisi astetta, ja valkea lumihuntu peittää juuri ja juuri maan. Suomen ylle on laskeutunut terminen talvi, ja joulukuu on normaalia kymmenen astetta kylmempi Koko pitkä syksy on tullut vietettyä pimeydessä. Aina vain lyhenevät päivät ja lumen puute on tehnyt elämästä täällä etelässä lähes sietämättömän synkkää. Jouluvalot tulikin kaivettua kaapista jo pari viikkoa sitten ja viriteltyä niitä naapurien iloksi aivan järjetön määrä niin etu- kuin takapihallekin. Ja kuten kunnon tonttu ainakin, vakoilen verhojen välistä ohikulkijoiden reaktioita. Kukaan ei koskaan näyttäisi noteeraavan valojani mitenkään, mutta tiedän, että he näkevät ne. Tähän on selityksenä suomalaisille ominaiset ravunsilmät, jotka kääntyvät vaivihkaa haluaamansa kohdetta kohti ilman, että pää kääntyy. Tämä ominaisuus on kehittynyt pitkälle erityisesti maaseudulla, jossa kukaan ei koskaan katso minnekään ja silti kaikki tietävät kaikkien asiat. Hämäräs...