Tekstit

Näytetään tunnisteella ilmastonmuutos merkityt tekstit.

Terveisin Tulevaisuus

Kuva
Luin uutisista että Grönlantiin ollaan suunnittelemassa seuraavaa Että yhdysvaltalaisille turisteille myydään lentolippuja Jotta pääsisivät itse paikan päälle katsomaan kuinka ikiaikaiset jäätiköt sulavat Jätäthän matkalippusi ostamatta jo tänään

Telluksen tuholaissirkat

Kuva
Vastaanottaja: Galaksienvälinen komissio Aihe: Havaintoja ja huomioita Telluksen tuholaissirkoista. Toimenpide-ehdotus/varoitus Avaruudessa on todistetusti älyllistä elämää, ja nyt kun olen tätä planeettaa yksityiskohtaisesti tarkastellut, voin todeta, että täältä ei sellaista löydy. Se, mitä täältä löytyy, on eräänlaisia sirkkoja. Erinäköisiä, -kokoisia ja -värisiä sirkkoja, noin 7 972 657 339 kappaletta. Normaalisti päiväaktiivisia tuholaisia, joista on muodostunut merkittävä haitta planeetalle. Niiden ahneudella ei nimittäin ole mitään rajoja. Olen havainnoinut paikallista sirkkapopulaatiota 38 aurinkovuoden ajan, ja voin rehellisesti todeta, että niiden toiminta on vaarantanut planeetan herkän ekosysteemin. Sirkkojen toimintamallina on ahmia kaikki ahmittavissa olevat luonnonvarat ympäriltään. Kun mitään ei ole enää jäljellä, ne parveilevat joukolla seuraavaan kohteeseen. Ne saastuttavat ympäristön teollisuudellaan, syytävät muovia meriin, ovat saaneet aikaiseksi ilmastonmuutoksen,...

Kun näet minut

Kuva
On ollut liian monta kuivaa vuotta. Děčínin kaupungissa, Tšekinmaalla, ilta-auringon värjätessä taivaan kullanhohtoiseksi, joku kävelee Elbe-joen rantaan ja alkaa kaivertaa jotakin rannalla olevan kiven pintaan. Numeroita ja kirjaimia, vuosiluvun ja varoituksen. "1417. Wenn du mich siehts, dann weine." Jos näet minut, itke ; sillä joen pinta oli laskenut niin alas, että kaikkialla oli kuivuutta, kärsimystä, kuolemaa. Nälkäkivi paljastui vuosien mittaan yhä uudelleen joen pohjalta, ja ihmiset kaiversivat sen pintaan lisää vuosilukuja. 1616, 1707, 1746, 1790, 1800, 1811, 1830, 1842, 1868, 1892, 1893. Aina välillä oli parempia vuosia, mutta sitten tultiin nykyhetkeen. On vuosi 2022, ja Eurooppa kärvistelee ennennäkemättömän kuivuuden kynsissä. Sanovat, että kyseessä on pahin kuivuus 500 vuoteen. Kuivuuden seurauksena on koettu maastopaloja, vesipulaa, rankkasateita, tulvia; tuhoutuneita satoja, simpukoiden joukkokuolemia, kalalajien uhanalaistumista, paheneva energiakriisi. Me o...

Veden vietävänä

Kuva
Se virtasi joella, solisi, näki kirjoittajan rannalla Se katseli pohtijaa, totesi, olemme samalla kannalla Se ehdotti, tule mukaani, olet liikaa tällä sannalla Se olisi varmasti opettavaista, kirjoittaja vastasi Se kertoi tulleensa tänne täysin omia aikojaan Se oli ollut joka paikassa, kyllä, kerta kaikkiaan Se sanoi viipyilevänsä nykyisin omissa ajatuksissaan Se on minullakin tapana, kirjoittaja myönteli Se tuli tänne kaukaa, kaukaa, komeetalla matkaten Se kiisi läpi avaruuden, odottaen, miettien Se törmäsi, saapui perille, teki planeetasta sinisen Se on siis miten päädyit tänne, kirjoittaja täsmensi Se kertoi; oli ensin jäätä, sitten se muuttui nesteeksi Se näytti; nesteestä kaasuksi, näin, ja taas jäiseksi Se esitti kernaasti taikojaan, kehui temppua helpoksi Se on olomuodon muuttamista, kirjoittaja havaitsi Se oli lunta, se kerrostui, pakkautui, tiivistyi Se oli paineessa, se tiheytyi, kiteytyi ja jäätyi Se oli hidas, se mateli, mureni ja särkyi Se on jäätikön virtausta, kirjoittaj...

Miekkavalaat

Kuva
Kalaallit Nunaat, 23. joulukuuta 2021 Se oli hiljaa paikoillaan, liikkumattomana lumihangessa, käännellen välillä päätään ympäristöään tarkkaillen. Hän oli äänettömänä väijyksissä, suuren kiven takana, tähdäten kärsivällisesti kiväärillään. Pieni kivi vierähti liikkeelle hänen kenkänsä alta ja vieri alas kalliolle. Äänen säikäyttämänä se havahtui ja käänsi päänsä hänen suuntaansa. Hetken he tuijottivat toisiaan, saalis ja saalistaja. Se oli jähmettynyt täysin, kuin kohtaloonsa alistuneena, eikä tehnyt elettäkään pelastautukseen. Hän laukaisi aseensa. Hämärä laskeutui näillä mailla aikaisin, ja tähän vuodenaikaan se oli lähes koko ajan läsnä. Tyttö viilsi jäniksen kurkun auki tottuneesti puukollaan ja juoksutti veren maahan. "Tänään syödään herroiksi, sinä ja minä, Aarluk", Tibb sanoi, ja hänen vierellään makaava koira vingahti tyytyväisenä. Niviarsiaq Tibb oli hänen nimensä, ja hän oli melkein siinä iässä, jolloin tytöstä tulee nainen. Hänen mummonsa oli nimennyt hänet maan ...