Tekstit

Näytetään tunnisteella essee merkityt tekstit.

Omaishoitajan palkkioksi riittää muka rakkaus

Kuva
Tätä tarinaa et halua kokea itse, mutta hyvin todennäköisesti tulet sen kokemaan. Toimikoon tämä siis varoituksena tuleville sukupolville.  Minä olen omaishoitaja. Olen hoitanut kotona puolisoani ihan itse, ilman apua, jo vuosikausia. Omaishoitajaksi päätyy, jos joku läheinen sairastuu, vammautuu tai vanhenee, ja alkaa tarvita apua tavallisessa elämisessä. Tällainen tilanne tulee melkein kaikkia ihmisiä vastaan. Näin olen pitkän ikäni aikana ehtinyt panna merkille. Kyllähän siinä aikansa kesti, ennen kuin aloin mieltää itseni omaishoitajaksi, sillä se on aikamoinen elämänmuutos. Olimme kumpikin jo eläkkeellä, kun puolisoni sairastui, ja yks kaks yhtäkkiä huomasin olevani vastuussa hänen hoitamisestaan. Piti vanhan opetella kaikenlaista uutta. Lääkitystä, haavanhoitoa, leikkausten jälkeisiä hoitotoimenpiteitä. Ihan itse olen kaiken opetellut, ei ole kukaan tullut minua kursseille hakemaan. Kun joutuu omaishoitajaksi, pitää tehdä kunnan kanssa omaishoitosopimus. Sitten saa hoitopalkk...

Tervettä järkeä, viranomaisviestijät

Kuva
Thomas Paine, yksi Yhdysvaltojen perustajaisistä, julkaisi 10. tammikuuta 1776 pamfletin nimeltä Common Sense , Terve järki . Pamfletissaan Paine perustelee, miksi Yhdysvaltojen tulisi itsenäistyä Britannian siirtomaavallan ikeestä. Maassa oli käynnissä vapaussota, ja Painen kirjoitus levisi kulovalkean tavoin vapautta janoavan kansan riveissä. Teksti oli kirjoitettu niin selkeällä kielellä, että kuka tahansa ymmärsi sen sisällön. Kirjoittaja onnistui esittämään vaikeat asiat yksinkertaisesti. Kirjoittaminen on vaativa viestinnän muoto. Siihen vaaditaan valtava määrä ajatustyötä, henkistä valmistautumista ja taustatiedon hankintaa. Itse kirjoittaminen edellyttää jonkinlaisen flow -tilan sujuakseen siedettävästi. Valmista tekstiä tulee muokata ja kirjoitusvirheitä korjata, ja tekstistä on karsittava pois kaikki ylimääräinen; kill your darlings , eli heitä roskakoriin kaikki turha. Johtoajatus tulee hioa kristallinkirkkaaksi. Tämän jälkeen tulee vielä olla rohkeutta vapauttaa kirjoitukse...

Joka vuosi joki vie yhden

Kuva
Isälläni oli tapana kertoa tarinaa lappalaisen laskettamasta kirouksesta. Joka vuosi joki veisi yhden mennessään, kostona alkuperäiskansan kokemista vääryyksistä valkoisen miehen käsissä. Tarkemmin isäni ei koskaan tarinaa aukaissut. Jos kerron sen sinulle, et uskalla olla täällä enää, hänellä oli tapana sanoa. Ja joki, sitä sinun tulee kunnioittaa. Joen voima on murskaava. Joka vuosi sateiden jälkeen joki tulvii yli äyräidensä. Täällä alavilla jokilaaksojen mailla vuosittaiset kevättulvat nostavat vedenpinnan talojen pihoihin ja pelloille asti. Tiet katkevat tulvaveden takia. Navettojen jäädessä saarroksiin lehmien maito jää keräämättä, ja se pitää kaataa maahan. Asukkaat soutavat soutuveneillään pitkin viljapeltoja. Tulvavesi vie sahojen pihoilta puutavaran. Pellot vettyvät niin, että työkoneet uppoavat niihin. Vesi tukahduttaa viljan ja vie elannon maanviljelijöiltä. Syksyllä joki tulvii uudestaan, ja tuhoaa talvehtineen syysrukiin. Joskus tulva nousee myös talvella, niin, että uude...