Joka vuosi joki vie yhden

Isälläni oli tapana kertoa tarinaa lappalaisen laskettamasta kirouksesta. Joka vuosi joki veisi yhden mennessään, kostona alkuperäiskansan kokemista vääryyksistä valkoisen miehen käsissä. Tarkemmin isäni ei koskaan tarinaa aukaissut. Jos kerron sen sinulle, et uskalla olla täällä enää, hänellä oli tapana sanoa. Ja joki, sitä sinun tulee kunnioittaa.

Joen voima on murskaava. Joka vuosi sateiden jälkeen joki tulvii yli äyräidensä. Täällä alavilla jokilaaksojen mailla vuosittaiset kevättulvat nostavat vedenpinnan talojen pihoihin ja pelloille asti. Tiet katkevat tulvaveden takia. Navettojen jäädessä saarroksiin lehmien maito jää keräämättä, ja se pitää kaataa maahan. Asukkaat soutavat soutuveneillään pitkin viljapeltoja. Tulvavesi vie sahojen pihoilta puutavaran. Pellot vettyvät niin, että työkoneet uppoavat niihin. Vesi tukahduttaa viljan ja vie elannon maanviljelijöiltä. Syksyllä joki tulvii uudestaan, ja tuhoaa talvehtineen syysrukiin. Joskus tulva nousee myös talvella, niin, että uudenvuoden raketteja voisi ampua soutuveneestä.

Joen tulviminen on ikivanha ilmiö. Vesimassan hallitsemiseksi rakennettin 1960-luvulla tekoallas, jota juoksuttamalla on säännöstelty joessa virtaavan veden määrää. Tekoaltaan tarkoituksena oli alun alkaen tulvahaittojen estäminen, mutta mukaan liitettiin myöhemmin vesivoiman hyödyntäminen, ja altaan yhteyteen rakennettiin voimalaitos.

Alkuun jokea säännösteltiin lyhytaikaisella vuorokausisäännöstelyllä. Silloin vedenpinta oli aamuisin matalalla, ja alkoi kohota iltaa myöten. Jos oli runsaasti sateita, vedenpinnan korkeus saattoi vuorokauden aikana vaihdella metreillä. Lyhytaikaissäännöstelyn seurauksena rantatörmät kaikkialla jokilaaksossa alkoivat syöpyä ja romahtaa jokeen. Lisäksi vedenlaatu heikkeni ja jokivesi rehevöityi. Lyhytaikaissäännöstelystä jouduttiin rantasyöpymien vuoksi luopumaan, ja siirryttiin vuosisäännöstelyyn, jonka myötä vedenpinta on jäänyt pysyvästi korkeammalle. Vahinko rantatörmillä on kuitenkin jo tapahtunut, ja rantojen tuhoutuminen jatkuu edelleen. Säännöstelyllä ei ole kyetty estämään jokavuotisia tuhotulvia, sillä jokea ei ihminen voi hallita.

Joka vuosi katson, kuinka osa mökkini rantatörmää murtuu virran vietäväksi pala kerrallaan. ELY-keskus rakennutti vuosia sitten mökkini läheisen kosken viereen tekosaaren, jotta lohille saataisiin lisää kutupaikkoja. Tekosaari muutti joen virtausta niin, että rantatörmä alkoi tuhoutua ennennäkemättömällä nopeudella. Väittävät, että kyseessä on rannan luonnollinen eroosio. Yhtä luonnollinen ilmiö siis kuin keskelle jokea rakennettu tekosaari. Kummasti tämä joki sai virrata tuhansia vuosia syövyttämättä aivan kaikkea tieltään. Vasta ihminen ajattelemattomuudessaan alkoi ohjailla jokea, ja siten nopeuttaa rantatörmien tuhoutumista.

Aina joessa on tullut uitua, vaikkei paikallisista enää kovin moni veteen uskallaudu. Mitä korkeammalla joki virtaa, sen voimakkaampi sen virtaus on, ja vain vahvimmat uimarit pystyvät hetken ajan etenemään vastavirtaan. Muuten pysyy paikallaan, vaikka kuinka uisi, ja jos kelluu, huomaa etenevänsä alajuoksuun virran mukana. Jos mielii vedestä pois, on törmän puihin kiinnitettävä pelastusköysi, jonka avulla itsensä voi kiskoa takaisin kuivalle maalle. Laituria ei jokeen voi laittaa, sillä se lähtee virran mukana, ja soutuveneet on kiinnitettävä tiukasti kiinni rannan pajuihin.

Entisaikaan kaikki roskat ja jätteet kasattiin talvella jäille, jotka sitten sulaessaan kuljettivat ne mereen. Kuulemma esimerkiksi jääkaappeja hävitettiin tällä tavalla. Vielä nykyäänkin joesta nousee entisaikojen roskaa, vanhoja lasipulloja, pattereita, kaikkea terävää, vahingollista ja myrkyllistä. Joen pohjasta löytyy ikivanhoja uppotukkeja, joita tukinuittajat ovat aikanaan täällä uittaneet. Pää edellä ei kannata sukeltaa, sillä uppotukit liikkuvat joen pohjassa tulvavesien siirtelemänä eri paikkoihin, eikä humuksen värjäämän veden läpi niitä näe edessään.

Kesällä joki on matalimmillaan ja virtaus heikoimmillaan. Vaikka joen pohja onkin sinisavea, välillä virtaus leikittelee niin, että johonkin kohtaan keskelle jokea syntyy hiekkasärkkä, joka on siinä yhden kesän, ja sitten katoaa. Uin silloin tällöin joen yli makaamaan katoavalle hiekalle ja rakentamaan hiekkalinnoja. Jokisimpukoita löytyy kaikkialta, kun vain jaksaa hetken etsiä. Rapuja täällä oli ennen runsaasti, sillä joki oli ennen maamme merkittävimpiä rapujokia. Kun tekoallasta aikanaan rakennettiin, jokeen valui lietepitoista vesimassaa, jonka seurauksena joenpohja liettyi ja vedenlaatu heikkeni. Ja ravut katosivat.

Kuulen ensimmäistä kertaa tänä kesänä kurkien laulua. Se tuo aina syksyisen olon, vaikka kyseessä ovatkin vain erauskurjet, jotka menevät omia matkojaan välittämättä aikatauluista. Syksyisin pellot ovat täynnä tuhansia kurkia, jotka jonkin ikiaikaisen vaiston ohjaamina tulevat aina vain takaisin tietyille pelloille. Ja kun ne sitten lähtevät, nousevat ne aurana ylöspäin tuulten mukana, kaarrellen nousevilla lämpimillä ilmavirtauksella eli termiikeillä ylemmäs ja ylemmäs, kunnes ovat lentokorkeudessa. Syksyisin tulevat myös joutsenet parvina pelloille. Joku vuosi yksi niistä jäi jälkeen, ja lensi päin joen yli menevää voimalinjaa. Joutsenen raato löytyi joen mutkan pyörteestä pyörimästä ympäri, ympäri, ympäri. Niin pitkään se siinä pyöri, että joku kävi nostamassa sen virrasta.

Aurinko ei kesällä laske koskaan, ja kaiken keskellä virtaa joki. Joki, sitä tulee kunnioittaa. Se on joka hetki erilainen. Katselen tummaa, pyörteilevää, kaunista virtaa. Koski kohisee, se ei vaikene koskaan. Täällä ei ole milloinkaan hiljaista. Valamonruusu tuoksuu. Jossakin visertää ruokokerttunen. Toissayönä joen vastarannalla lauloi satakeli.