Rubikonin rannalla

On kaunis kesäkuinen päivä, kun kävelen pitkin Via Appiaa. Tämä tie on pitkien teiden kuningatar, niin ainakin sanotaan, ja millainen tie se onkaan. Satoja kilometrejä pitkä, alkaen Roomasta, päättyen Brundisiumiin, useita metrejä leveä, niin leveä, että härkävankkureilla voi ongelmitta ohittaa vastaantulevat vankkurit. Tätä tietä reunustavat pinjat ja sypressit, tätä tietä vierustavat kaukaisuuteen katoavat akveduktit. Tietä päällystävät basalttikivet on niin tarkkaan ja taitavasti sovitettu yhteen, että on kuin ne olisivat itsestään kasvaneet kiinni toisiinsa. Tämä tie sai alkunsa kunnianhimosta, tämä tie sai alkunsa valloittamisen halusta. Tie sai nimensä rakennuttajansa Appius Claudius Caesuksen mukaan, miehen, jonka mielestä jokainen on oman kohtalonsa arkkitehti. Kaikilla meillä ei taida olla siihen asiaan mitään sanottavaa, varsinkaan heillä, jotka tien aikanaan rakensivat omalla hiellään ja verellään. Tätä tietä pitkin kulkevat valloittajat, tätä tietä pitkin kulkevat armeijat....

Washington, D.C., 2. helmikuuta 1984, Kansallinen rukousaamiainen, ote Yhdysvaltain presidentti Ronald Reaganin puheesta Rukouksen voimaa voidaan havainnollistaa tarinalla, joka sijoittuu neljännelle vuosisadalle. Aasialainen munkki eli pienessä, syrjäisessä kylässä, käyttäen suurimman osan ajastaan rukoillen ja hoitaen puutarhaansa, jolla ansaitsi elantonsa. Epäröin sanoa hänen nimeään, sillä en ole varma sen ääntämisestä. Antakaa kun yritän. Hänen nimensä oli Telemachus. Eräänä päivänä hän luuli kuulevansa Jumalan äänen, joka käski häntä menemään Roomaan. Uskoen kuulemaansa hän lähti matkaan. Viikkoja myöhemmin hän saapui perille, kuljettuaan suurimman osan matkasta jalan. Roomassa vietettiin festivaaleja. He juhlivat voittoa gooteista. Hän seurasi väkijoukkoa Colosseumille, ja sitten, siellä suuren väkijoukon keskellä, hän näki gladiaattorien astuvan esiin, seisovan keisarin edessä, ja sanovan: “Kuolemaan menevät tervehtivät sinua”. Hän tajusi, että gladiaattorit aikoivat taistella ...

Elän auringon rytmin mukaan, sinä aina ajatuksissani, mutta tänään en herää valoon, vaan huonettani tärisyttävään jyrinään. Kaupungin ylle kohoava vuori on yhtä levoton kuin itsekin olen. Nousen vuoteeltani ja venyttelen, palvelijat ovat jättäneet minulle aamiaiseksi leipää ja juustoa, mutta en jouda syömään. Pukeudun, astun ulos viileään lokakuiseen aamuun ja kävelen taloni edessä olevalle lähteelle. Oletkohan jo hereillä? Vai vielä unten mailla, suloisena ja raukeana? Loiskutan kylmää vettä kasvoilleni ja tunnen virkistyväni huonosti nukutun yön jälkeen. Hätistelen toisella kädelläni kauemmaksi kahta keskenään sanailevaa orjaa, joille on tullut riitaa siitä, kumpi heistä saa noutaa lähteestä vettä minun jälkeeni. Aurinko paistaa päivä päivältä matalammalta, ja noustessaan sen kultaiset säteet valaisevat kaupungin talojen seiniä. Ne ovat täynnä kirjoituksia, läheisen torin tuotteiden hintoja, huonoja vitsejä, hävyttömiä piirroksia ja lemmentunnustuksia. Kosketan seinää kädelläni. Pitä...