Rubikonin rannalla

Olen matkallani etsimässä järkeä ja mieltä, matkallani, joka ei katso aikaa, ei paikkaa, ja tänään olen lukuisten harharetkien jälkeen vihdoin saapunut yhdelle suunnitelluista kohteistani. On sydäntalvi vuonna 1851, ja olen pienessä Busseton kaupungissa pohjoisessa Italiassa. Olen etsimässä jotakuta, jonka tiedän täällä asuvan, ja vihdoin löydän itseni hänen asuntonsa edestä. Katselen hetken eleganttia, holvikaarin koristeltua rakennusta, ja kävelen sitten sen ovelle. Olen koputtamaisillani, mutta huomaan, että ovi on kutsuvasti raollaan. Avaan oven ja astun sisään, kävelen käytävää pitkin peremmälle, tyhjän salongin läpi, kohti työhuonetta, josta kuuluu hyräilyä. Säveltäjä Giuseppe Verdi istuu työpöytänsä ääressä ajatuksiinsa vaipuneena. Huomaan hänen työstävän paraikaa uusintaa oopperaansa; työnimenä teoksella on La Maledizione , Kirous. Säveltäjämestari on uppoutunut työhönsä. Hän on keskittynyt, kulmat ovat kurtussa, hän hieroo ohimojaan turhautuneena, hänen siniharmaat silmänsä pä...

West Pointin sotilasakatemia, vartiointipiste, 22.12.1826 klo 23:33 Öisellä Hudson-joella lipui syvässä lastissa soutuvene. Veneestä kuului hiljaisella äänellä puheensorinaa, naurua, laulua ja hyssytystä. Vartiovuorossa oleva kadetti Dougan seurasi rannalta veneen lähestymistä otsa rypyssä. Soutuveneen lipuessa laituriin esiin nousi aikamoisen ähellyksen saattelemana kolme tuttua miestä: kadetit Burnley, Center ja Roberts. "Iltaa, arvoisat herrat. Vähän on myöhäinen ajankohta huvisoutelulle " Dougan totesi keskustelusävyyn. Kolme kadettia pitivät pikaisen, ja ei niin kovin vaimean, neuvottelun siitä, miten edetä vartijan ohitse. Lopulta Roberts päätyi kaivelemaan taskunpohjiaan, ja ojensi Douganille kourallisen kolikoita. "Hiljaisuudestasi, Doug", Roberts sanoi. Dougan laski rahat pikaisesti, työnsi ne sitten taskuunsa ja nyökkäsi myöntymisen merkiksi. "Jos voisit vielä vähän selkää kääntää, että pääsemme näkemättäsi ohitse" kadetti Center pyysi. Dougan te...

Tänään minä kuolen. En haluaisi kuolla, mutta joku muu on tehnyt päätöksen puolestani. Aikaisin aamulla minut ja muut kuolemaantuomitut herätettiin selleissämme, käskytettiin pukeutumaan vanhoihin sotilaspukuihimme, ja lastattiin hevoskärryjen kyytiin. Niin aloitimme pitkän matkamme kohti teloituspaikkaamme. Elämäni viimeinen aamu on kaunis, talvinen joulukuun aamu, ja nousevan auringon ensisäteet saavat  hanget kimaltelemaan. Aleksei on aivan hiljaa, Sergei nyyhkyttää vaimeasti kohotellen kahlehdittuja käsiään kasvoilleen. Osa vangeista valittaa ääneen, osa kiroilee, osa rukoilee Jumalaa. Itse olen uponnut syvälle synkkiin ajatuksiini.  Tätä päivää varten olen valmistautunut pitkään, ja kun se nyt on täällä, huomaan, että en olekaan valmis. Katselen utuisin silmin ohitseni vilahtelevia talvisia puita ja ajattelen sinua, veljeni. Kuinka toivonkaan, että olisin saanut viettää vielä hetken kanssasi. Hevosvankkurit natisevat, vanginvartija pureskelee piippuaan mietteissään. H...

Madame LeFevre, kuinka mukava nähdä teitä! Ja kiitos syntymäpäiväonnitteluista. Mitenkä miehenne ja poikanne voivat? Niin ja tyttärenne, mitenkä hän voi? Oletteko kaikki pysyneet terveinä? Peremmälle, peremmälle. Garçon! Auttakaa toki madamelta turkki pois! Madame, antakaa kun minä johdatan teidät salonkiin, ei ei, tulkaa tänne minun viereeni, haluaisin vaihtaa muutaman sanan kanssanne ennen kuin siirrymme illallispöytään. Otatteko juotavaa? Ettekö? Älkääs nyt, madame, migreeni on vasta huomisen ongelma, minä vaadin että juotte minun kunniakseni! Kas näin, olkaapa hyvä. Terveydeksenne! Siinä se nyt sitten on, tornini. Vielä muutama kuukausi ja se on valmis! Voitteko edes kuvitella, miten innoissani olen? Rakennusinsinöörinä toimiminen on sitä, että istuu päivät pääksytysten pöydän ääressä suunnittelemassa ja piirtämässä, ja menee vuosia, ennen kuin itse rakentaminen alkaa. Ette voi edes arvata, miten turhauttavaa se on. Onneksi kaikki ne turhautumisen tunteet katoavat sillä hetke...

Kolme osaa nitroglyseriiniä ja yksi osa piimaata, ensimmäinen räjähtämistä ja toinen vakauttamista varten. Tämä on maailmanhistoriaa mullistanut dynamiitin kaava, jonka ruotsalainen kemisti Alfred Nobel vahingossa keksi. Sen kehittämiseen vaadittiin lukematon määrä työtunteja, kokeita, räjähdyksiä, tuhoutuneita taloja, poliittisia vastoinkäymisiä, keksijän mielenterveys ja maine, hirvittävä määrä ihmishenkiä - sekä pieni tippa hyvää tuuria. Elettiin 1800-luvun puoliväliä. Maailma oli modernisoitumassa, ja junaratojen määrä lisääntyi Euroopassa. Jotta rautateistä saataisiin mahdollisimman tehokkaita, niiden tieltä piti räjäyttää kaikki mahdollinen kiviaines pois. Vahvistuva kaivosteollisuus tarvitsi myös kipeästi edullisia räjähteitä toimiakseen tehokkaasti. Työmailla oli ennen käytetty irtonaista mustaruutia, mutta sen panostaminen oli aikaavievää ja hankalaa puuhaa. Tutkijat ympäri maailmaa työskentelivät nitroglyseriinin parissa kehittääkseen siitä toimivan ja turvallisen työkalun. N...

" Jos haluaa tulla ikuistetuksi historiankirjoihin, kannattaa valita lavea polku kaidan sijasta ."  Näin virkkoi minulle kerran eräs historiantutkija, ja jatkoi vielä, että kaikkein herkullisin tilanne sukututkijoille on silloin, kun suvussa on ollut rikollisia. Mitä suurempi rosvo, sitä enemmän hänestä on tietoa saatavilla. Vuosisatoja sitten kaidan tien kaihtajista raapustettiin runsaasti merkintöjä kirkonkirjoihin ja kirjoitettiin skandaalinkäryisiä uutisjuttuja sanomalehtiin. Siten tieto säilyi ja jäi muistiin tulevia sukupolvia varten. He, jotka elivät kunniallista ja nuhteetonta elämää, eivät jättäneet jälkeensä muita merkintojä kuin hautakiviin nakutetut synnyin- ja kuolinaikansa.  Kannatti siis rötöstellä, jos mieli jäädä historiaan. Isovihan aikana 1700-luvulla venäläiset suorittivat kansanmurhan Pohjois-Pohjanmaalla. Kauhistuttava rikos jäi elämään ihmisten puheissa ja kansaintarinoissa vuosisadoiksi. Isovihan aikana ja sen jälkeen papit tallensivat muistiin tieto...