Tekstit

Näytetään tunnisteella luonto merkityt tekstit.

Puiden vastaisku

Kuva
 Kaikki sai alkunsa punaisesta nauhasta.    Punaista nauhaa alkoi eräänä aamuna ilmestyä Asunto Oy Metsävaahteran hyväkuntoisten pihapuiden ympärille. Punainen nauha tarkoitti sitä, että puut kaadettaisiin lähitulevaisuudessa. Nykyajan ihmiset eivät nimittäin pidä puista. Jos jossakin on puu, niin jossakin on vastaavasti ihminen, joka haluaa kyseisen puun kaataa.  Puiden kuolemantuomion määränneinä tuomareina toimivat taloyhtiön yhtiökokoukseen osallistuneet osakkaat. Seuraavana erittely puiden tekemistä rikoksista: Puut kaatuvat asuntojen, autojen ja asukkaiden päälle. Puut sotkevat pudottelemalla lehtiä, käpyjä, havunneulasia ja siitepölyä. Puut kampittavat juurillaan pikkulapsia ja eläkeläisiä. Puut houkuttelevat vettä juurillaan ja aiheuttavat vesivahinkoja. Puut varjostavat pihoja ja pilaavat maiseman. Puut vikittelevät perhosia ja muita hyönteisiä.   Puut kehtaavat tarjota linnuille pesimäpaikkoja ja oraville kulkuväyliä. Tuomio pantiin täytäntöön ja ...

Telluksen tuholaissirkat

Kuva
Vastaanottaja: Galaksienvälinen komissio Aihe: Havaintoja ja huomioita Telluksen tuholaissirkoista. Toimenpide-ehdotus/varoitus Avaruudessa on todistetusti älyllistä elämää, ja nyt kun olen tätä planeettaa yksityiskohtaisesti tarkastellut, voin todeta, että täältä ei sellaista löydy. Se, mitä täältä löytyy, on eräänlaisia sirkkoja. Erinäköisiä, -kokoisia ja -värisiä sirkkoja, noin 7 972 657 339 kappaletta. Normaalisti päiväaktiivisia tuholaisia, joista on muodostunut merkittävä haitta planeetalle. Niiden ahneudella ei nimittäin ole mitään rajoja. Olen havainnoinut paikallista sirkkapopulaatiota 38 aurinkovuoden ajan, ja voin rehellisesti todeta, että niiden toiminta on vaarantanut planeetan herkän ekosysteemin. Sirkkojen toimintamallina on ahmia kaikki ahmittavissa olevat luonnonvarat ympäriltään. Kun mitään ei ole enää jäljellä, ne parveilevat joukolla seuraavaan kohteeseen. Ne saastuttavat ympäristön teollisuudellaan, syytävät muovia meriin, ovat saaneet aikaiseksi ilmastonmuutoksen,...

Kun näet minut

Kuva
On ollut liian monta kuivaa vuotta. Děčínin kaupungissa, Tšekinmaalla, ilta-auringon värjätessä taivaan kullanhohtoiseksi, joku kävelee Elbe-joen rantaan ja alkaa kaivertaa jotakin rannalla olevan kiven pintaan. Numeroita ja kirjaimia, vuosiluvun ja varoituksen. "1417. Wenn du mich siehts, dann weine." Jos näet minut, itke ; sillä joen pinta oli laskenut niin alas, että kaikkialla oli kuivuutta, kärsimystä, kuolemaa. Nälkäkivi paljastui vuosien mittaan yhä uudelleen joen pohjalta, ja ihmiset kaiversivat sen pintaan lisää vuosilukuja. 1616, 1707, 1746, 1790, 1800, 1811, 1830, 1842, 1868, 1892, 1893. Aina välillä oli parempia vuosia, mutta sitten tultiin nykyhetkeen. On vuosi 2022, ja Eurooppa kärvistelee ennennäkemättömän kuivuuden kynsissä. Sanovat, että kyseessä on pahin kuivuus 500 vuoteen. Kuivuuden seurauksena on koettu maastopaloja, vesipulaa, rankkasateita, tulvia; tuhoutuneita satoja, simpukoiden joukkokuolemia, kalalajien uhanalaistumista, paheneva energiakriisi. Me o...

Joka vuosi joki vie yhden

Kuva
Isälläni oli tapana kertoa tarinaa lappalaisen laskettamasta kirouksesta. Joka vuosi joki veisi yhden mennessään, kostona alkuperäiskansan kokemista vääryyksistä valkoisen miehen käsissä. Tarkemmin isäni ei koskaan tarinaa aukaissut. Jos kerron sen sinulle, et uskalla olla täällä enää, hänellä oli tapana sanoa. Ja joki, sitä sinun tulee kunnioittaa. Joen voima on murskaava. Joka vuosi sateiden jälkeen joki tulvii yli äyräidensä. Täällä alavilla jokilaaksojen mailla vuosittaiset kevättulvat nostavat vedenpinnan talojen pihoihin ja pelloille asti. Tiet katkevat tulvaveden takia. Navettojen jäädessä saarroksiin lehmien maito jää keräämättä, ja se pitää kaataa maahan. Asukkaat soutavat soutuveneillään pitkin viljapeltoja. Tulvavesi vie sahojen pihoilta puutavaran. Pellot vettyvät niin, että työkoneet uppoavat niihin. Vesi tukahduttaa viljan ja vie elannon maanviljelijöiltä. Syksyllä joki tulvii uudestaan, ja tuhoaa talvehtineen syysrukiin. Joskus tulva nousee myös talvella, niin, että uude...