Rubikonin rannalla

Olen matkallani etsimässä järkeä ja mieltä, matkallani, joka ei katso aikaa, ei paikkaa, ja tänään olen lukuisten harharetkien jälkeen vihdoin saapunut yhdelle suunnitelluista kohteistani. Omassa ajassani on käyty keskustelua siitä, miten naisjohtajien tulisi käyttäytyä vapaa-ajallaan. Kukapa olisi parempi kertomaan asiasta mielipidettään, kuin yksi historian tärkeimmistä ja rankimmin bailaavista naishallitsijoista? Aleksandria! Muinaisen Egyptin vauras ja hyvinvoiva pääkaupunki 40 vuotta ennen ajanlaskumme alkua. Kuljen pitkin kaupungin auringonpaahtamia katuja, ohi temppeleiden, Museionin ja kirjaston, kohti suurta kuninkaallista palatsia, jonka loistossa hän asuu; dramaattinen, häikäilemätön ja julma, Ptolemaioksen suvun loppuhuipentuma, muinaisen valtakunnan viimeinen hallitsija - Kleopatra VII Filopator. Kleopatra on paennut keskipäivän hellettä kuninkaalliseen oleskeluhuoneeseensa, epäilemättä punoakseen juoniaan siitä, miten kukistaa vihollisensa tulevissa taisteluissa. Huonetta...

Oli kerran mies, joka tekemillään valinnoilla onnistui tuhoamaan kaiken hyvän elämästään. Hän vieraannutti lähes kaikki tuntemansa ihmiset, tuotti tärkeimmilleen pettymyksen, ja päätyi lopulta onnettomaksi, katkeraksi ja yksinäiseksi. Hänen surkea tarinansa soittaa suomalaisten sielunkieliä kuin lumoojatar sistrumia, ja miehestä kertova kirja valittiin Ylen Vuosisadan kirja -yleisönäänestyksen voittajaksi vuonna 2017. Mika Waltarin loppuvuodesta 1945 julkaistu Sinuhe egyptiläinen on voimallinen kuvaus muinaisesta Egyptistä, sen kulttuurista ja ihmisistä sekä miehestä, joka ihmisten ympäröimänä kuvailee eläneensä yksinäisenä kaikki elämänsä päivät. Kaikista lukemistani kirjoista Sinuhe on edelleen se, johon useimmiten palaan ajatuksissani. En niinkään tarinan takia kuin juuri pessimistisen ihmiskuvauksensa ansiosta. Sen rehellisyys kiehtoo minua. Sinuhe on läpikotaisin ihmisyyteen ja itseensä pettynyt, eikä usko parempaan huomiseen. "Niin on aina ollut ja niin on aina oleva" ...