Rubikonin rannalla

Se virtasi joella, solisi, näki kirjoittajan rannalla Se katseli pohtijaa, totesi, olemme samalla kannalla Se ehdotti, tule mukaani, olet liikaa tällä sannalla Se olisi varmasti opettavaista, kirjoittaja vastasi Se kertoi tulleensa tänne täysin omia aikojaan Se oli ollut joka paikassa, kyllä, kerta kaikkiaan Se sanoi viipyilevänsä nykyisin omissa ajatuksissaan Se on minullakin tapana, kirjoittaja myönteli Se tuli tänne kaukaa, kaukaa, komeetalla matkaten Se kiisi läpi avaruuden, odottaen, miettien Se törmäsi, saapui perille, teki planeetasta sinisen Se on siis miten päädyit tänne, kirjoittaja täsmensi Se kertoi; oli ensin jäätä, sitten se muuttui nesteeksi Se näytti; nesteestä kaasuksi, näin, ja taas jäiseksi Se esitti kernaasti taikojaan, kehui temppua helpoksi Se on olomuodon muuttamista, kirjoittaja havaitsi Se oli lunta, se kerrostui, pakkautui, tiivistyi Se oli paineessa, se tiheytyi, kiteytyi ja jäätyi Se oli hidas, se mateli, mureni ja särkyi Se on jäätikön virtausta, kirjoittaj

Olen matkallani etsimässä järkeä ja mieltä, matkallani, joka ei katso aikaa, ei paikkaa, ja tänään olen lukuisten harharetkien jälkeen vihdoin saapunut yhdelle suunnitelluista kohteistani. On sydäntalvi vuonna 1851, ja olen pienessä Busseton kaupungissa pohjoisessa Italiassa. Olen etsimässä jotakuta, jonka tiedän täällä asuvan, ja vihdoin löydän itseni hänen asuntonsa edestä. Katselen hetken eleganttia, holvikaarin koristeltua rakennusta, ja kävelen sitten sen ovelle. Olen koputtamaisillani, mutta huomaan, että ovi on kutsuvasti raollaan. Avaan oven ja astun sisään, kävelen käytävää pitkin peremmälle, tyhjän salongin läpi, kohti työhuonetta, josta kuuluu hyräilyä. Säveltäjä Giuseppe Verdi istuu työpöytänsä ääressä ajatuksiinsa vaipuneena. Huomaan hänen työstävän paraikaa uusintaa oopperaansa; työnimenä teoksella on La Maledizione , Kirous. Säveltäjämestari on uppoutunut työhönsä. Hän on keskittynyt, kulmat ovat kurtussa, hän hieroo ohimojaan turhautuneena, hänen siniharmaat silmänsä pä

Viime aikojen säätilat ovat olleet mielenkiintoisia. Joka ikinen päivä on ollut erilainen kuin edeltäjänsä; ensin pakkasta, sitten plussaa, välillä sataa lunta, välillä vettä. Nyt on ollut taas vaihteeksi pakkasta. Tiet ovat liukkaita ja hanki kantavaa. Nyt on kaunista, valkoista ja puhdasta. Voisin kirjoittaa jotakin kaunista, valkoista ja puhdasta, mutta se tuntuu vaikealta. Ukrainan sota on jatkuvasti mielessäni, ja sen herättämistä ajatuksista on kauneus kaukana.  Tosin, taistelu Ukrainasta ei ole mitään uutta auringon alla. Itä-Ukrainassa on sodittu jo kahdeksan vuotta. Maailmalla on tällä hetkellä käynnissä lukuisia sotia ja humanitaarisia kriisejä. Suomen YK-liiton ylläpitämästä listasta pääsee tutkimaan tarkemmin käynnissä olevia konflikteja. Suuri osa näistä lukuisista konflikteista on tavallaan helppo unohtaa, sillä ne ovat kaukana, kaukana poissa, eksoottisissa, vieraissa maissa. Ukrainan sota on säikäyttänyt suomalaiset ja koko Euroopan nimenomaan siksi, että sota on tullu

Tänä päivänä vuonna 2010 amerikkalainen elokuvaohjaaja Kathryn Bigelow teki historiaa voittamalla ensimmäisenä naiselokuvaohjaajana parhaan ohjaajan Oscar-palkinnon elokuvallaan The Hurt Locker . Elokuvassa seurataan Yhdysvaltain maavoimien pomminraivaajatiimiä Irakin sodan aikana. Pääosassa olevalla ryhmänjohtajalla on vaikeuksia sopeutua normaalielämään, ja hän palaa aina vain uudestaan takaisin taistelutantereelle. The Hurt Lockerin sanoma voidaan kiteyttää heti elokuvan alussa nähtävään, journalisti Chris Hedgesin sitaattiin: " The rush of battle is often a potent and lethal addiction, for war is a drug ", ja siihen, kun tekstin alkuosa haalistuu pois, ja jäljelle jää vain lainauksen loppu: sota on huumetta. Huumeiden käyttäjä, narkomaani, on riippuvainen huumausaineista. Riippuvuussuhde kehittyy ja voimistuu nopeasti, ja narkomaanille muodostuu välttämätön tarve saada jatkuvasti lisää huumetta. Pian hän on valmis heittämään pois kaiken hyvän elämästään huumeiden takia, h