Rubikonin rannalla

En ymmärrä paljoa, mutta ymmärrän sen verran, että olen sattumalta tehnyt merkittävän löydön. Niilin suisto keskellä kuivaa kautta, kuumuus niin paahtavaa, että kalliolla voisi paistaa kananmunan. Apinanleipäpuun latvassa istuva valkea iibislintu tarkkailee maisemaa käyrää nokkaansa heilutellen, ja vierelläni aukeaa karu ja luotaantyöntävä autiomaa. Olen jo kahden päivän ajan kaivanut kuivuneella rantatörmällä linnoitukselle perustoja. Joka paikkaa kolottaa ja selkääni särkee, hampaani ovat niin kipeät, etten saa säryiltäni öisin nukuttua. Olen jatkuvasti nälissäni, mutta silti on jatkettava, sillä on vain ajan kysymys, ennen kuin britit ja ottomaanit hyökkäävät.   Saavuttaaksemme tämän maan rikkaudet on komppaniamme marssinut Napoleonin käskystä pysähtymättä läpi Euroopan. Emme me tänne kukaan halunneet tulla, lähdimme vain, koska meillä ei ollut muutakaan vaihtoehtoa. Vitsalla meidät on matkaan ajettu, ja siitä, kun olen viimeksi kotikyläni nähnyt, on jo useampi vuosi aikaa. Joka...

Olen hyvin tietoinen siitä, että olen kaiken tämän pelleilyn seurauksena päässyt pahasti velkaantumaan. Omaisuuteni on valunut kuiviin, olen vararikossa, minun on ollut pakko lainata rahaa ja koronkiskurit puuskuttavat niskassani. Ellen pian keksi jotakin tapaa ansaita rahaa tulen olemaan suurissa ongelmissa. Kyllä, olen edelleenkin tästä kaikesta hyvin tietoinen! Hyvät herrat, pyydän hiljaisuutta! Tosiasia on, että kruunun kirstu on tyhjä! Omaisuuteni on palanut jatkuvaan sotimiseen Englantia vastaan. Muistutan teitä kuitenkin siitä, että sotaretkeen ryhtyminen oli aikanaan teidän kaikkien mielestä erinomainen idea! Kysyn; onko teillä kenelläkään mitään järkevää ratkaisua tähän ongelmaan? Ei? Eikö mitään? Mitä te sitten toljotatte siinä, menkää ja tehkää asialle jotakin! Olkaa kerrankin hyödyksi. Mokomatkin mielistelijät, jättäkää minut rauhaan… On se kumma, että minun, Ranskan kuninkaan, suvereenin monarkin, mahtavimmista mahtavimman, on itse pyrittävä ratkaisemaan omia...

Madame LeFevre, kuinka mukava nähdä teitä! Ja kiitos syntymäpäiväonnitteluista. Mitenkä miehenne ja poikanne voivat? Niin ja tyttärenne, mitenkä hän voi? Oletteko kaikki pysyneet terveinä? Peremmälle, peremmälle. Garçon! Auttakaa toki madamelta turkki pois! Madame, antakaa kun minä johdatan teidät salonkiin, ei ei, tulkaa tänne minun viereeni, haluaisin vaihtaa muutaman sanan kanssanne ennen kuin siirrymme illallispöytään. Otatteko juotavaa? Ettekö? Älkääs nyt, madame, migreeni on vasta huomisen ongelma, minä vaadin että juotte minun kunniakseni! Kas näin, olkaapa hyvä. Terveydeksenne! Siinä se nyt sitten on, tornini. Vielä muutama kuukausi ja se on valmis! Voitteko edes kuvitella, miten innoissani olen? Rakennusinsinöörinä toimiminen on sitä, että istuu päivät pääksytysten pöydän ääressä suunnittelemassa ja piirtämässä, ja menee vuosia, ennen kuin itse rakentaminen alkaa. Ette voi edes arvata, miten turhauttavaa se on. Onneksi kaikki ne turhautumisen tunteet katoavat sillä hetke...

Suunnitelma oli vaarallinen, mutta mies oli päätöksensä tehnyt. Hänet oli palkattu pariisilaiseen museoon tekemään lasivitriinejä historiallisesti arvokkaille maalauksille, ja hän oli ottanut työn vastaan taka-ajatuksin. Hänen suorittamaansa rikosta on kuvailtu 1900-luvun loisteliaimmaksi taidevarkaudeksi, ja se meni kaikessa yksinkertaisuudessaan näin; illalla mies piiloutui museon varustekaappiin, aamulla hän astui kaapista ulos, otti taulun seinältä ja muina miehinä käveli museon ovesta ulos, kadoten katujen vilinään kainalossaan kuva salaperäisesti hymyilevästä naisesta.  Tehtävä oli suoritettu ja Leonardo da Vincin Mona Lisa varastettu! Meni lähes vuorokausi, ennen kuin Louvren henkilökunta havaitsi varkauden, oletettuaan sitä ennen taulun olevan puhdistettavana tai kenties valokuvattavana. Vaikutti siltä, että maalaus oli kadonnut maan nielemänä, ja pian salaperäinen rikos herätti lehdistön kiinnostuksen. Elettiin vuotta 1911. Sanomalehdet olivat juuri alkaneet yleistyä, ja ...