Tekstit

Näytetään tunnisteella vastarinta merkityt tekstit.

Kun karhu syö omansa

Kuva
R.I.P. Aleksei Navalnyi, oppositio ja demokratia.  --- Venäjä hyökkää Ukrainassa, ja kohtelee ja on aina kohdellut omia kansalaisiaan säälimättömästi. Ihmisoikeuksien häpeämätöntä polkemista lähinaapurissamme, juuri nyt, juuri tällä hetkellä. Kun karhu syö omansa, karhun on aika mennä. Lue myös Siperia     

Puiden vastaisku

Kuva
 Kaikki sai alkunsa punaisesta nauhasta.    Punaista nauhaa alkoi eräänä aamuna ilmestyä Asunto Oy Metsävaahteran hyväkuntoisten pihapuiden ympärille. Punainen nauha tarkoitti sitä, että puut kaadettaisiin lähitulevaisuudessa. Nykyajan ihmiset eivät nimittäin pidä puista. Jos jossakin on puu, niin jossakin on vastaavasti ihminen, joka haluaa kyseisen puun kaataa.  Puiden kuolemantuomion määränneinä tuomareina toimivat taloyhtiön yhtiökokoukseen osallistuneet osakkaat. Seuraavana erittely puiden tekemistä rikoksista: Puut kaatuvat asuntojen, autojen ja asukkaiden päälle. Puut sotkevat pudottelemalla lehtiä, käpyjä, havunneulasia ja siitepölyä. Puut kampittavat juurillaan pikkulapsia ja eläkeläisiä. Puut houkuttelevat vettä juurillaan ja aiheuttavat vesivahinkoja. Puut varjostavat pihoja ja pilaavat maiseman. Puut vikittelevät perhosia ja muita hyönteisiä.   Puut kehtaavat tarjota linnuille pesimäpaikkoja ja oraville kulkuväyliä. Tuomio pantiin täytäntöön ja ...

Vallankumouksellinen niin legendaarinen

Kuva
Olen matkallani etsimässä järkeä ja mieltä, matkallani, joka ei katso aikaa, ei paikkaa, ja tänään olen lukuisten harharetkien jälkeen vihdoin saapunut yhdelle suunnitelluista kohteistani. Eteläinen Meksiko, Morelosin osavaltio, pieni maalaiskylä, 20. helmikuuta 1919. Olen kulkenut ajassa taaksepäin jäljittäen miestä, jossa ruumiillistuu vallanpitäjien vastustaminen, kapinahenki, vaateparren tyköistuvuus ja muotoiltujen viiksien eleganssi. Hän on vapaustaistelija, jonka suonissa virtaa niin valkoisen miehen kuin myös intiaanien verta, ja sitä verta niin kovin moni haluaisi päästä vuodattamaan. Minä siis vain haluan kysyä häneltä muutamia kysymyksiä. Yksikään vallankumouksellinen ei ole pyhimys, mutta etsimäni mies on kapinallisista kenties se, jolla olisi oikeus vähintäänkin sovittaa sädekehää tummille kutreilleen. Hän on mies, joka ponnisteli tavallisen kansan oikeuksien puolesta ja johti taistelua korruptoitunutta ja väkivaltaista diktaattoria vastaan. Mies, joka kirjoitutti historia...

Kriittinen, kirottu, kyttyräselkäinen

Kuva
Olen matkallani etsimässä järkeä ja mieltä, matkallani, joka ei katso aikaa, ei paikkaa, ja tänään olen lukuisten harharetkien jälkeen vihdoin saapunut yhdelle suunnitelluista kohteistani. On sydäntalvi vuonna 1851, ja olen pienessä Busseton kaupungissa pohjoisessa Italiassa. Olen etsimässä jotakuta, jonka tiedän täällä asuvan, ja vihdoin löydän itseni hänen asuntonsa edestä. Katselen hetken eleganttia, holvikaarin koristeltua rakennusta, ja kävelen sitten sen ovelle. Olen koputtamaisillani, mutta huomaan, että ovi on kutsuvasti raollaan. Avaan oven ja astun sisään, kävelen käytävää pitkin peremmälle, tyhjän salongin läpi, kohti työhuonetta, josta kuuluu hyräilyä. Säveltäjä Giuseppe Verdi istuu työpöytänsä ääressä ajatuksiinsa vaipuneena. Huomaan hänen työstävän paraikaa uusintaa oopperaansa; työnimenä teoksella on La Maledizione , Kirous. Säveltäjämestari on uppoutunut työhönsä. Hän on keskittynyt, kulmat ovat kurtussa, hän hieroo ohimojaan turhautuneena, hänen siniharmaat silmänsä pä...