Rubikonin rannalla

Olen matkallani etsimässä järkeä ja mieltä, matkallani, joka ei katso aikaa, ei paikkaa, ja tänään olen lukuisten harharetkien jälkeen vihdoin saapunut yhdelle suunnitelluista kohteistani. On huhtikuu vuonna 1518, ja olen Ranskassa, Amboisessa, Clos Lucén kartanon kevääseen heränneessä puutarhassa. Kävelen kohti kartanon piharakennusta ja huomaan sen oven olevan kutsuvasti raollaan. Koputan ja astun sisään ateljeehen, jonka seinät ovat täynnä toinen toistaan kiehtovampia piirroksia, maalauksia, luonnoksia, suunnitelmia. Kaiken keskellä on etsimäni henkilö, pitkä ja komea, jatkuvasti muistikirjaansa luonnosteleva, Ranskan maaseudulle elämänsä ehtoossa vetäytynyt 66-vuotias italialainen mies. Hän on taiteilija, tieteilijä, keksijä, yksi maailmanhistorian merkittävimmistä ihmisistä… Kert Oja: …Leonardo da Vinci! Leonardo: Aikamatkaaja tulevaisuudesta! Kert Oja: Te osasitte odottaa minua? Leonardo: Aah, kyllä vain. Olen ehkä jo vanha, mutta älyssäni ei ole mitään vikaa. Ajatuksissani olen ...

Suunnitelma oli vaarallinen, mutta mies oli päätöksensä tehnyt. Hänet oli palkattu pariisilaiseen museoon tekemään lasivitriinejä historiallisesti arvokkaille maalauksille, ja hän oli ottanut työn vastaan taka-ajatuksin. Hänen suorittamaansa rikosta on kuvailtu 1900-luvun loisteliaimmaksi taidevarkaudeksi, ja se meni kaikessa yksinkertaisuudessaan näin; illalla mies piiloutui museon varustekaappiin, aamulla hän astui kaapista ulos, otti taulun seinältä ja muina miehinä käveli museon ovesta ulos, kadoten katujen vilinään kainalossaan kuva salaperäisesti hymyilevästä naisesta.  Tehtävä oli suoritettu ja Leonardo da Vincin Mona Lisa varastettu! Meni lähes vuorokausi, ennen kuin Louvren henkilökunta havaitsi varkauden, oletettuaan sitä ennen taulun olevan puhdistettavana tai kenties valokuvattavana. Vaikutti siltä, että maalaus oli kadonnut maan nielemänä, ja pian salaperäinen rikos herätti lehdistön kiinnostuksen. Elettiin vuotta 1911. Sanomalehdet olivat juuri alkaneet yleistyä, ja ...