Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on marraskuu, 2021.

Kadonnutta aikaa ja örkkejä metsästämässä

Kuva
Tapasin erään henkilön, joka kertoi haastaneensa itsensä lukemaan joka päivä. Hän oli kuluneen vuoden aikana lukenut jo yli 100 kirjaa. Olin vaikuttunut kuulemastani, sillä kyseinen henkilö oli kokopäivätöissä käyvä perheellinen ihminen. Ensinnäkin hienoa, että hän oli innostunut lukemaan. Toisekseen hienoa, että hän oli onnistunut löytämään aikaa lukemiselle. Kolmanneksi hienoa, että hän palautti mieleeni kiehtovan, sivistystä tihkuvan ilmiön, eli lukuhaasteen. Muutama vuosi sitten törmäsin artikkeliin , jossa kirjastossa työskentelevä nainen kertoi asettaneensa itselleen haasteeksi lukea kirjan päivässä eli 365 kirjaa vuodessa. Tällaiseen luku-urakkaan lähtiessään on pakko luopua jostakin. Ehkä nukkumisesta. Ylläolevat olivat esimerkkejä itse asetetuista lukuhaasteista. Jos lukuhaasteeseen osallistuminen kiinnostaa, mutta kaipaa apua lukemiston valinnassa, Helmetissä on tarjolla koko vuoden kestävä lukuhaaste, jossa luetaan 25-50 kirjaa erilaisten vinkkien avustuksella. Jos l

Seinfeld and the City

Kuva
Seinfeld on kokenut renessanssin tänä syksynä, kiitos Netflixin, joka julkaisi koko sarjan suoratoistopalvelussaan. Alun perin vuosina 1989-1999 tehty sarja on siis jälleen ajankohtainen, ja siitä käytäviin keskusteluihin törmää nyt helposti varsinkin kansainvälisillä keskustelufoorumeilla. Muistan lapsena katsoneeni Seinfeldia pätkittäin kanavasurffaillessani, mutta en muista, että olisin koskaan katsonut kokonaista jaksoa. Hyvä niin, sillä koronavariantti omikronin rantautumista odotellessa ja yhteiskunnan taas sulkeutuessa on jälleen hyvä mahdollisuus paeta todellisuutta viihteeseen, ja entuudestaan oikeastaan täysin outo Seinfeld on raikas tuulahdus huumoria menneisyydestä, ajasta, jolloin kaikki oli paremmin... Seinfeldin kehikkona toimii stand-up -koomikkona työskentelevän Jerry Steinfeldin havainnnot arkielämästä. Sarjaa kuvaillaan termillä a show about nothing , jossa huumoria väännetään milloin mistäkin pikkuasiasta. Inspiroivaa, todellakin. Korona-aikana on tullut katsottua

Vigilant/Vigilante

Kuva
vigilant = valpas vigilante = henkilö, joka ottaa lain omiin käsiinsä  Ajan autolla asioille joka arkipäivä vilkasliikenteistä tietä pitkin. Tie kulkee vastavalmistuneen valtavan koulukeskuksen ohitse, ja alueella on ollut pidemmän aikaa erilaisia rakennustöitä. Tien asfalttipinta raavittiin elokuussa irti ja päällystettiin uudelleen. Jostain syystä päällystystyön jälkeen tiehen jäi valtava railo. Se oli niin syvä, että sen ylitse piti joko madella tai sen ohitse piti koukata toista kaistaa pitkin. Joka kerta ohi ajaessani kirosin tienhuoltoa ja sitä, miten upouusi tie oli melkein ajokelvoton. Eräänä aamuna olin taas lähestymässä railoa, kun huomasin vanhemman puoleisen herran kantavan railoon isoja asfalttimurikoita tien reunasta, paloja edellisestä pinnasta. Häntä ei vaikuttanut haittaavan se, että liikenne kumpaankin suuntaan seisoi paikoillaan. Yksikään autoista ei tööttäillyt, kenelläkään ei ollut kiire mennä miehen ohitse. Toisaalta kukaan ei myöskään mennyt auttamaan tätä arjen