Rubikonin rannalla

II NÄYTÖS Leningrad, 18. joulukuuta 1941. Toinen maailmansota. Kaupunki on piiritetty. Saksan armeija on etelässä, Suomen armeija pohjoisessa. Kolme neuvostosotilasta, NOVIKOV, SOKOLOV ja MOROZOV lämmittelevät palavan tynnyrin vieressä tyhjillään olevan kahvilan edessä. He hypähtelevät kylmissään ja puhaltavat sormiinsa. Kahvilan kyltissä lukee LITERATURNOYE KAFE.   NOVIKOV: Tätä on kestänyt jo pitkään, aivan liian pitkään. SOKOLOV: Ihmiset ovat nälissään. Eilen näin, kuinka yksi mies tappoi toisen leivänkannikan takia. Wehrmacht näännyttää siviiliväestöä tahallisesti. Tämä on verrattavissa kansanmurhaan. NOVIKOV: Hitler haluaa tappaa meidät kaikki. MOROZOV: Jos ei Hitler tapa, niin Stalin tappaa. SOKOLOV: Nälkä meidät tappaa. Piirittäjät laskevat sen varaan, että ruoka loppuu ennen pitkää. Tajuavat varmaan, että jos miehittävät kaupungin, ovat sitten vastuussa väen ruokkimisesta. Helpompi vain antaa meidän nääntyä pois ja pommittaa loput hengiltä. Kun syyskuun 19. päivä pommittiva...

Madame LeFevre, kuinka mukava nähdä teitä! Ja kiitos syntymäpäiväonnitteluista. Mitenkä miehenne ja poikanne voivat? Niin ja tyttärenne, mitenkä hän voi? Oletteko kaikki pysyneet terveinä? Peremmälle, peremmälle. Garçon! Auttakaa toki madamelta turkki pois! Madame, antakaa kun minä johdatan teidät salonkiin, ei ei, tulkaa tänne minun viereeni, haluaisin vaihtaa muutaman sanan kanssanne ennen kuin siirrymme illallispöytään. Otatteko juotavaa? Ettekö? Älkääs nyt, madame, migreeni on vasta huomisen ongelma, minä vaadin että juotte minun kunniakseni! Kas näin, olkaapa hyvä. Terveydeksenne! Siinä se nyt sitten on, tornini. Vielä muutama kuukausi ja se on valmis! Voitteko edes kuvitella, miten innoissani olen? Rakennusinsinöörinä toimiminen on sitä, että istuu päivät pääksytysten pöydän ääressä suunnittelemassa ja piirtämässä, ja menee vuosia, ennen kuin itse rakentaminen alkaa. Ette voi edes arvata, miten turhauttavaa se on. Onneksi kaikki ne turhautumisen tunteet katoavat sillä hetke...