Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on toukokuu, 2023.

Puutarhanhoitoneuvoja

Kuva
Kuuletko sen, kuinka linnut laulavat? Tunnetko kukkivien puiden huumaavan tuoksun? Näetkö ruusujen punerruksen, magnolioiden hehkun, kultasadepuun kimmeltävän sateen? Ymmärrätkö päässeesi maanpäälliseen paratiisiin? Nimittäin minun puutarhaani! Eikö se ole upea näky? Minä olen sen suunnitellut ja huolella sitä varjellut. Missä kuljenkin, kukat puhkeavat kukkimaan, puut kurkottelevat oksiaan minua kohti ja pikkulinnut heläyttävät kauneimman laulunsa minun kunniakseni. Olen puutarhureista etevin, minä, Semiram, Babylonin riippuvien puutarhojen ylipuutarhuri, ja annan aina mielelläni puutarhanhoitoneuvoja.  Olen yksinkertainen sielu, ja omistanut elämäni tälle ihmeelle, jota nyt katselet suu ammollasi. Puutarhani on rakennettu useaan kerrokseen, ja ylin kerros on niin korkealla, että se katoaa pilvien sekaan. Kuningas Nebukadnessar perusti puutarhan vaimoaan kuningatarta ilahduttamaan, mutta jos minulta kysytään, sitä hapannaamaa ei ilahduta mikään muu kuin sokerikakut ja alamaisten kärs

Puiden vastaisku

Kuva
 Kaikki sai alkunsa punaisesta nauhasta.    Punaista nauhaa alkoi eräänä aamuna ilmestyä Asunto Oy Metsävaahteran hyväkuntoisten pihapuiden ympärille. Punainen nauha tarkoitti sitä, että puut kaadettaisiin lähitulevaisuudessa. Nykyajan ihmiset eivät nimittäin pidä puista. Jos jossakin on puu, niin jossakin on vastaavasti ihminen, joka haluaa kyseisen puun kaataa.  Puiden kuolemantuomion määränneinä tuomareina toimivat taloyhtiön yhtiökokoukseen osallistuneet osakkaat. Seuraavana erittely puiden tekemistä rikoksista: Puut kaatuvat asuntojen, autojen ja asukkaiden päälle. Puut sotkevat pudottelemalla lehtiä, käpyjä, havunneulasia ja siitepölyä. Puut kampittavat juurillaan pikkulapsia ja eläkeläisiä. Puut houkuttelevat vettä juurillaan ja aiheuttavat vesivahinkoja. Puut varjostavat pihoja ja pilaavat maiseman. Puut vikittelevät perhosia ja muita hyönteisiä.   Puut kehtaavat tarjota linnuille pesimäpaikkoja ja oraville kulkuväyliä. Tuomio pantiin täytäntöön ja rikolliset saivat ansionsa mu