Tekstit

Näytetään tunnisteella havaintoja ihmisistä merkityt tekstit.

Kännykässäsi kanssasi

Kuva
Kaikki ne ihmiset, joiden kanssa keskustelet päivittäin. Osaa heistä et ole tavannut koskaan. Yksi asuu Australiassa, toinen Kiinassa, kolmas aivan naapurustossasi. Juttelet heidän kanssaan, vaihdatte valokuvia, videoita ja ajatuksia. Aamulla juotte yhdessä aamukahvit, illalla toivotatte hyvät yöt. Yhdessä siedätte arkea ja juhlitte syntymäpäiviä. Ihastutte, vihastutte, riitelette ja estätte toisenne. Pyrit näyttämään heille vain parhaat puolesi, edustavat kuvasi ja edustavat tapahtumasi, ja he toimivat samalla tavalla. Osa puhuu totta, osa valehtelee, osa on oikeita ihmisiä, osa pelkkiä botteja.  Päivästä toiseen, vuodesta seuraavaan, seuraat herkeämättä niitä ihmisiä, jotka elävät kännykässäsi kanssasi. 

Loki: teknisiä ongelmia

Kuva
  Havaintokuva: sijoituspaikkani Tellus Tellus on ollut jo useamman aurinkovuoden ajan sijoituspaikkani, ja tämä on kuukausittainen raporttini Galaksienväliselle komissiolle siitä, mitä olen tutkimusteni avulla saanut Maan kansalaisista selville. Tässä asiakirjassa annan selonteon Telluksen tärkeimmästä viestintävälineestä eli Internetistä. Internet on sähköinen verkosto, jolla Maan kansalaiset pitävät yhteyttä toisiinsa. Internetin oli alun perin tarkoitus toimia sivistyksen ylläpitäjänä ja Aleksandrian kirjastoon verrattavissa olevana tietovarastona. Maan kansalaiset kuitenkin hylkäsivät Internetin alkuperäiset ylevät tarkoitusperät, ja valjastivat Internetin omiin tarkoituksiinsa. Tutkimusteni mukaan niitä ovat: yhteydenpito läheisten kanssa, uutisten seuraaminen, viihteen kuluttaminen, omakuvien eli selfieiden jakaminen, koulukiusaaminen, maalittaminen, vainoaminen, loanheitto, poliittinen ajojahti, sodanlietsonta, terrorismi.   Havaintokuva: nykyaikaista kirjastonkäyttöä ...

Telluksen tuholaissirkat

Kuva
Vastaanottaja: Galaksienvälinen komissio Aihe: Havaintoja ja huomioita Telluksen tuholaissirkoista. Toimenpide-ehdotus/varoitus Avaruudessa on todistetusti älyllistä elämää, ja nyt kun olen tätä planeettaa yksityiskohtaisesti tarkastellut, voin todeta, että täältä ei sellaista löydy. Se, mitä täältä löytyy, on eräänlaisia sirkkoja. Erinäköisiä, -kokoisia ja -värisiä sirkkoja, noin 7 972 657 339 kappaletta. Normaalisti päiväaktiivisia tuholaisia, joista on muodostunut merkittävä haitta planeetalle. Niiden ahneudella ei nimittäin ole mitään rajoja. Olen havainnoinut paikallista sirkkapopulaatiota 38 aurinkovuoden ajan, ja voin rehellisesti todeta, että niiden toiminta on vaarantanut planeetan herkän ekosysteemin. Sirkkojen toimintamallina on ahmia kaikki ahmittavissa olevat luonnonvarat ympäriltään. Kun mitään ei ole enää jäljellä, ne parveilevat joukolla seuraavaan kohteeseen. Ne saastuttavat ympäristön teollisuudellaan, syytävät muovia meriin, ovat saaneet aikaiseksi ilmastonmuutoksen,...

Rouva Punainen, eli oudot ihmiset elämässäni

Kuva
Siinä hän taas on, kuten joka ikinen päivä. Rouva Punainen, se hänen nimensä on. Hänellä on aina päällään leimuavanpunaiset vaatteet. Tunnistan hänet jo kaukaa. Kiinnitin häneen ensimmäisen kerran huomiota viime syksynä. Joka ikinen arkipäivä ajan hänen ohitseen hänen tehdessään matkaa lähikauppaan ostoksille. Hän on vanhempi nainen, liikkuu hitaasti ja päättäväisesti ja on aina yhtä tyylikkään näköinen. Rouva Punaisella ja minulla on sama aikataulu. Hänet nähdessäni tiedän olevani ajoissa. Hänet nähdessäni huudahdan joka kerta ääneen: “Rouva Punainen!” On päiviä, jolloin häntä ei näy, ja silloin mietin, onko hän ehkä sairastunut, tai onko sää liian huono kävelyretkeä varten. On päiviä, jolloin päätän mennä eri reittiä, ja silloin harmittelen, että nyt jää Rouva Punainen näkemättä. On selvää, ettei hänellä ole mitään havaintoa minun olemassaolostani. Hän ei kiinnitä minuun mitään huomiota. Onhan näitä minulle outoja ihmisiä enemmänkin elämässäni, kuten - koiranulkoiluttaja, joka kulkee...

Balettitanssija vuosien takaa

Kuva
Valtteri-myrskyä odotellessa tuli katsottua suorana lähetyksenä Yleltä Kansallisbaletin Joutsenlampi koko kolmetuntisessa komeudessaan. Pjotr Tšaikovskin säveltämä baletti on mitä luultavimmin maailman tunnetuin baletti, ja kyllä, oli hieno esitys, ei voi muuta sanoa. Yritin laskea, saiko Odile pyörähdettyä ne kuuluisat 32 fouetté en tournant -liikettä peräkkäin, mutta minua alkoi huimata kesken laskemisen. Baletti on upea taiteenlaji; on uskomatonta katsoa, minkälaisiin fyysisiin taidonnäytteisiin tanssijat kykenevät. Minulla on tapana katsella YouTubesta erilaisia balettiesityksiä aina silloin tällöin, sillä siellä on muutaman klikkauksen päässä tarjolla mitä runsain baletin aarreaitta: Mikhail Baryshnikov, Margot Fonteyn, Rudolf Nurejev, Maya Plisetskaja, kaikki upeat tanssijat koettavissa kotisohvalta käsin. Sitähän internetin pitäisi olla; korkeakulttuuria ja sielunruokaa helpossa paketissa. Suosittelen kaikille muillekin vähemmän päämäärätöntä sometusta ja enemmän korkeakulttuu...

Minä olen läsnä

Kuva
Aina on ollut ja aina on oleva niin, että minä olen läsnä. Olen alkujen ja loppujen jumala, porttien, muutoksen, ajan, matkanteon ja oviaukkojen jumala. Sijaitsen maan rajoilla ja taivaan ääripäässä, kahdessa paikassa yhtä aikaa. Minä olen siirtymäaika sodan ja rauhan välillä, aukaisen ovet kaaoksen tullessa ja suljen ne vakauden saapuessa. Olen välitila barbaariuden ja sivistyksen, ruraaliuden ja urbaaniuden, nuoruuden ja aikuisuuden välillä. Kun elämässä tapahtuu muutoksia, minä olen läsnä. Oli muutos sitten abstraktia tai konkreettista, pyhää tai maallista, minä olen läsnä. Matka menneestä tulevaan, yhdestä olotilasta seuraavaan, minä olen läsnä. Silloin, kun jalkasi kuljettavat sinut kotitalosi kynnyksen ylitse ja kohti uusia seikkailuja, minä olen läsnä. Minulla on kahdet kasvot, näen samanaikaisesti sekä eteen- että taaksepäin, sekä sisä- että ulkopuolella, ilman, että minun tarvitse liikahtaa minnekään. Näen samanaikaisesti sekä menneisyyden että tulevaisuuden. Katson taaksepäin...

Vie minut kulisseihisi

Kuva
Olin siellä, Gandalf, olin siellä 3 000 vuotta sitten, kun Taru sormusten herrasta: Sormuksen ritarit -elokuva sai ensi-iltansa. Monta monituista vuotta on kulunut, ja haistan edelleen popcornin tuoksun elokuvateatterissa. Penkeissä ei oltu vielä istuttu, esirippu ei ollut vielä noussut. Sitä kutsuttiin kaikkien aikojen parhaimmaksi aloitukseksi elokuvasarjalle, ja sitähän se oli, sitä se todella oli! Ööh. Olin sanomassa, ennen eksymistäni Elrondin seurassa Titanicin kuvauksiin, että on kulunut 20 vuotta siitä, kun Taru sormusten herrasta: Sormuksen ritarit sai 19.12.2001 ensi-iltansa täällä koto-Suomessa. Jos kävit katsomassa sen elokuvissa silloin, onneksi olkoon, olet entinen nuori. Jos olet nähnyt sen ensimmäistä kertaa vasta dvd:ltä tai ehkä jopa televisiosta, tai luoja paratkoon, suoratoistopalvelusta, onneksi olkoon, olet vielä suhteellisen nuori. Jos et ole nähnyt kyseistä elokuvaa ollenkaan... Mene takaisin Varjoon, Udȗnin liekki! Et pääse tästä! Minä, joka olen Elrondin ik...

C&C ja timanttipölyä

Kuva
Joulukuun seitsemäs päivä on siinä mielessä erikoinen päivä, että tänään kulminoituvat kahden suuren ajattelijan elämänkaaret, toisen loppuen ja toisen alkaen. Tänä päivänä Cicero kuoli ja Chomsky syntyi. Marcus Tullius Cicero (s. 3.1.106 eaa.- k. 7.12.43 eaa.), eurooppalaisen humanismin isä, latinan kielen mestari, timanttisten puheiden laatija, usean alan asiantuntija ja erittäin tuottelias kirjailija. Avram Noam Chomsky (s. 7.12.1928), yksi aikamme siteeratuimpia ajattelijoita, kognitiotieteen perustajäsen, vaikuttaja kielitieteessä, analyyttisessä filosofiassa, aatehistoriassa ja poliittisessa kritiikissä. Nämä kaksi herraa edustavat sellaisia ihmisiä, joille ei näennäisesti tuota mitään vaikeuksia vaikuttaa eri tieteenaloilla. Ajattelullaan ja työpanoksellaan heistä kumpikin on puskenut ihmiskuntaa eteenpäin. Voisiko nykyihminen edes kyetä vastaavaan? Maailma on täynnä osaavia, älykkäitä ihmisiä, joista varmasti usealla on paljon tietoa ja taitoa eri aloilta, mutta v...

Yhtäkkiä pimeydessä on järkeä

Kuva
Tänään on joulukuun ensimmäinen päivä. Pakkasta on miinus viisi astetta, ja valkea lumihuntu peittää juuri ja juuri maan. Suomen ylle on laskeutunut terminen talvi, ja joulukuu on normaalia kymmenen astetta kylmempi Koko pitkä syksy on tullut vietettyä pimeydessä. Aina vain lyhenevät päivät ja lumen puute on tehnyt elämästä täällä etelässä lähes sietämättömän synkkää. Jouluvalot tulikin kaivettua kaapista jo pari viikkoa sitten ja viriteltyä niitä naapurien iloksi aivan järjetön määrä niin etu- kuin takapihallekin. Ja kuten kunnon tonttu ainakin, vakoilen verhojen välistä ohikulkijoiden reaktioita. Kukaan ei koskaan näyttäisi noteeraavan valojani mitenkään, mutta tiedän, että he näkevät ne. Tähän on selityksenä suomalaisille ominaiset ravunsilmät, jotka kääntyvät vaivihkaa haluaamansa kohdetta kohti ilman, että pää kääntyy. Tämä ominaisuus on kehittynyt pitkälle erityisesti maaseudulla, jossa kukaan ei koskaan katso minnekään ja silti kaikki tietävät kaikkien asiat. Hämäräs...

Kadonnutta aikaa ja örkkejä metsästämässä

Kuva
Tapasin erään henkilön, joka kertoi haastaneensa itsensä lukemaan joka päivä. Hän oli kuluneen vuoden aikana lukenut jo yli 100 kirjaa. Olin vaikuttunut kuulemastani, sillä kyseinen henkilö oli kokopäivätöissä käyvä perheellinen ihminen. Ensinnäkin hienoa, että hän oli innostunut lukemaan. Toisekseen hienoa, että hän oli onnistunut löytämään aikaa lukemiselle. Kolmanneksi hienoa, että hän palautti mieleeni kiehtovan, sivistystä tihkuvan ilmiön, eli lukuhaasteen. Muutama vuosi sitten törmäsin artikkeliin , jossa kirjastossa työskentelevä nainen kertoi asettaneensa itselleen haasteeksi lukea kirjan päivässä eli 365 kirjaa vuodessa. Tällaiseen luku-urakkaan lähtiessään on pakko luopua jostakin. Ehkä nukkumisesta. Ylläolevat olivat esimerkkejä itse asetetuista lukuhaasteista. Jos lukuhaasteeseen osallistuminen kiinnostaa, mutta kaipaa apua lukemiston valinnassa, Helmetissä on tarjolla koko vuoden kestävä lukuhaaste, jossa luetaan 25-50 kirjaa erilaisten vinkkien avustuksella. Jos l...

Seinfeld and the City

Kuva
Seinfeld on kokenut renessanssin tänä syksynä, kiitos Netflixin, joka julkaisi koko sarjan suoratoistopalvelussaan. Alun perin vuosina 1989-1999 tehty sarja on siis jälleen ajankohtainen, ja siitä käytäviin keskusteluihin törmää nyt helposti varsinkin kansainvälisillä keskustelufoorumeilla. Muistan lapsena katsoneeni Seinfeldia pätkittäin kanavasurffaillessani, mutta en muista, että olisin koskaan katsonut kokonaista jaksoa. Hyvä niin, sillä koronavariantti omikronin rantautumista odotellessa ja yhteiskunnan taas sulkeutuessa on jälleen hyvä mahdollisuus paeta todellisuutta viihteeseen, ja entuudestaan oikeastaan täysin outo Seinfeld on raikas tuulahdus huumoria menneisyydestä, ajasta, jolloin kaikki oli paremmin... Seinfeldin kehikkona toimii stand-up -koomikkona työskentelevän Jerry Steinfeldin havainnnot arkielämästä. Sarjaa kuvaillaan termillä a show about nothing , jossa huumoria väännetään milloin mistäkin pikkuasiasta. Inspiroivaa, todellakin. Korona-aikana on tullut katsottua ...

Vigilant/Vigilante

Kuva
vigilant = valpas vigilante = henkilö, joka ottaa lain omiin käsiinsä  Ajan autolla asioille joka arkipäivä vilkasliikenteistä tietä pitkin. Tie kulkee vastavalmistuneen valtavan koulukeskuksen ohitse, ja alueella on ollut pidemmän aikaa erilaisia rakennustöitä. Tien asfalttipinta raavittiin elokuussa irti ja päällystettiin uudelleen. Jostain syystä päällystystyön jälkeen tiehen jäi valtava railo. Se oli niin syvä, että sen ylitse piti joko madella tai sen ohitse piti koukata toista kaistaa pitkin. Joka kerta ohi ajaessani kirosin tienhuoltoa ja sitä, miten upouusi tie oli melkein ajokelvoton. Eräänä aamuna olin taas lähestymässä railoa, kun huomasin vanhemman puoleisen herran kantavan railoon isoja asfalttimurikoita tien reunasta, paloja edellisestä pinnasta. Häntä ei vaikuttanut haittaavan se, että liikenne kumpaankin suuntaan seisoi paikoillaan. Yksikään autoista ei tööttäillyt, kenelläkään ei ollut kiire mennä miehen ohitse. Toisaalta kukaan ei myöskään mennyt auttamaan tätä ar...