Telluksen tuholaissirkat

Vastaanottaja: Galaksienvälinen komissio
Aihe: Havaintoja ja huomioita Telluksen tuholaissirkoista. Toimenpide-ehdotus/varoitus

Avaruudessa on todistetusti älyllistä elämää, ja nyt kun olen tätä planeettaa yksityiskohtaisesti tarkastellut, voin todeta, että täältä ei sellaista löydy. Se, mitä täältä löytyy, on eräänlaisia sirkkoja. Erinäköisiä, -kokoisia ja -värisiä sirkkoja, noin 7 972 657 339 kappaletta. Normaalisti päiväaktiivisia tuholaisia, joista on muodostunut merkittävä haitta planeetalle. Niiden ahneudella ei nimittäin ole mitään rajoja.


Olen havainnoinut paikallista sirkkapopulaatiota 38 aurinkovuoden ajan, ja voin rehellisesti todeta, että niiden toiminta on vaarantanut planeetan herkän ekosysteemin. Sirkkojen toimintamallina on ahmia kaikki ahmittavissa olevat luonnonvarat ympäriltään. Kun mitään ei ole enää jäljellä, ne parveilevat joukolla seuraavaan kohteeseen. Ne saastuttavat ympäristön teollisuudellaan, syytävät muovia meriin, ovat saaneet aikaiseksi ilmastonmuutoksen, kuivuuden siellä ja vedenpaisumuksen täällä. Mikromuovia ruoassa, kemikaaleja sadevedessä. Auringonvalo on täällä tappavaa.

 
Yritin eilen kalastaa ruokaa merestä itselleni, mutta sain saaliiksi vain muovipusseja. Yritin myös kerätä sadevettä juotavakseni, mutta testauslaitteistoni mukaan vesi oli niin saastunutta, ettei se ollut juomakelpoista. Merenpinta on noussut niin korkealle napajäiden sulamisen myötä, että olen joutunut siirtämään tutkimusasemaani kauemmaksi sisämaahan.

Tutkimusteni mukaan sirkkoja on ollut jo satojatuhansia aurinkovuosia sitten, mutta kosmisesti tarkasteltuna ne ovat hyvin kehittymätön laji. Sirkoilla on kehityshistoriaansa verrattuna jatkuvasti madaltuva yhteiskuntarakenne ja jatkuvasti madaltuvaa kulttuuria. Kulttuuriantropologisen havainnoinnin empiiriset tutkimustulokset voidaan tiivistää seuraavasti: yhtäältä sirkat haaskaavat resurssejaan keskinäiseen sotimiseen ja toisaalta ympäristön tuhoamiseen. On kuin niiden pieniin aivoihin ei mahtuisi ajatus siitä, että tekemällä lajinsisäistä yhteistyötä ja pitämällä huolta omasta kotiplaneetastaan niillä olisi paremmat mahdollisuudet edistyä lajina.

Faktaa on se, että tämän planeetan elinaika alkaa olla lopussa. Minä tiedän sen, sirkat tietävät sen, ja parvena ne ovat ovat kääntäneet katseensa kohti avaruutta.

Olen paikallistanut seuraavia kohteita ja merkinnyt niiden koordinaatit muistiin: NASA, Roskosmos, CNES, SpaceX. Ne ovat eräänlaisia sirkkojen ajatushautomoita, valmiina viemään vitsauksen kohti äärettömyyttä. Tähän mennessä ainoa vieras taivaankappale, jonka pinnalla sirkat ovat käyneet, on Telluksen luonnollinen kiertolainen Kuu, mutta niillä on suuria suunnitelmia valloittaa Auringosta laskettuna neljäs planeetta Mars, siitäkin huolimatta, että se on sirkoille elinkelvoton kohde.

Sirkat pitävät itseään tiedostavana lajina, ja niiden joukossa on myös kehityskelpoisia yksilöitä, mutta saamieni tietojen mukaan avaruuden valloitusta varten ei tulla valitsemaan niin sanotusti parhaimpia yksilöitä. Kaiken järjen mukaan uudisasukkaiksi tulisi valita lisääntymiskelpoisia, älykkäitä, terveitä yksilöitä, mutta koska järki on sirkat jo aikoja sitten hylännyt, matkaan pääsevät kaikkein valkoisimmat ja varakkaimmat yksilöt, joista suuri osa on lisäksi vastuussa siitä, mitä tälle planeetalle on tapahtunut. En ymmärrä sirkkojen logiikkaa, mutta valistunut mielipiteeni on, että ns. tavallisen sirkan mielipidettä ei tässä asiassa kysellä. 

Asiantuntijamielipiteeni sirkkojen avaruuden valloittamisaikeista on se, että asiaa on seurattava.

Paheneva luonnonvarakriisi on saanut sirkat liikkumaan enemmän myös planetaarisesti, ja on enää päivien kysymys, milloin ne löytävät minut. En tiedä, mitä tulevasta kohtaamisesta seuraa. Tarkoituksenani on tarkkailla tilannetta niin pitkään kuin vain mahdollista ja jatkaa raportointia loppuun asti. Olen kuitenkin varma siitä, että minulla on tarpeeksi tietoa tiivistää tutkimusmatkani seuraavaan lopputulemaan:

toimenpide-ehdotus, jonka perustan komission artiklaan 17782AFV, intergalaktisten vierasperäisten eliöiden kotouttaminen, sekä omaan henkilökohtaiseen mielipiteeseeni:

Älkää päästäkö niitä planeetallenne. Pitäkää ne poissa keinolla millä hyvänsä!

Ehdotuksena kaikkiin tuleviin asiaa tarkasteleviin raportteihin lisättävä seuraava teksti:

Varoitus! Telluksen tuholaissirkat voivat aiheuttaa vakavia vaurioita planeetallesi.

 


 

 

Kommentit

  1. Anonyymi11.9.22

    Tarkat mutta huomiot olet tehnyt meistä sirkoista! Mutta olemmehan me nyt näinä aikoina osoittaneet toisenlaisia tunteita, kun eräs vanha sirkkanaaras vaihtoi galaksia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuningatar lähtee ensimmäisenä ja parvi seuraa perässä.

      Poista
    2. Toinen anonyymi15.9.22

      Toivoa sopii!

      Poista

Lähetä kommentti

Kuukauden luetuimmat kirjoitukset

Miehet selittävät sinulle asioita - eli mansplainingneuvoja

Arvaa mikä mania?

Sisällöntuotantoneuvoja

Preppausneuvoja

Kotikokin suosikkiresepti arkeen ja juhlaan - eli ruoanlaittoneuvoja

Kriminaalin kaanin huligaaniklaani

Mitä Marilyn tekisi

Liukkaan kelin hyvät puolet

Ruusu ja kivi

Punainen lanka