Rubikonin rannalla

Sinä päivänä olin tehnyt pitkää päivää kirjastossa, ja ollessani juuri laittamassa hyllyyn paikalleen paksua Suomi-Hollanti-Suomi -sanakirjaa sinä kurottauduit sulokkaasti ohitseni ottaaksesi saman teoksen. Hajuvetesi taivaallisen sitruksinen tuoksu ympäröi minut, ja kuin elokuvissa katseemme kohtasivat. Aika pysähtyi, universumi etsi uutta paikkaansa, sitten pudotin paksun sanakirjan avonaisten sandaalien somistamille varpaillesi. Hetkeä myöhemmin asetellessani jääpussia mustuneiden varpaittesi päälle kysyin nimeäsi ja ehdotin, että korvaukseksi aiheuttamastani vammasta veisin sinut kahville, sanoit, että et oikeastaan välittänyt kahvista, mutta ehkä keksisin jotakin vastaavaa  vastasin, että eihän kahvia voi mitenkään millään korvata  sanoit, että miten olisi vaikka illallinen  vastasin, että illallinen ei ole lainkaan verrattavissa kahviin  sanoit, että pitääkö minulle rautalangasta vääntää vastasin, että mitä oikein tarkoitat  sanoit, että etkö tosia...

On jälleen ystävänpäivä, ja täällä minä istun yksinäni tuijottamassa kännykkää joka ei soi. Minä, Adonis, miesten mies, jolla on urheilijan vartalo, stoalaisen mieli, taistelijan sielu ja runoilijan sydän -  ja uskomattoman huono tuuri naisasioissa. Ajattelin, että olisin viettänyt tämän illan yhdessä rakkaan Afroditeni kanssa hänen jokavuotisessa ystävänpäivägaalassaan Olympos-vuorella , mutta jos ihan rehellisiä ollaan, en tiedä olenko edes menossa sinne. Afrodite on ilmeisesti unohtanut minut kokonaan. Hän ei vastaa viesteihini enkä edes tiedä miksi on näin. Ja minä kun näin hänen eteensä niin paljon vaivaa. Leivoin hänelle ystävänpäivälahjaksi suklaakakun, koristelin sen sydämillä ja kaikkea. Tiedän, ettei hän ota kakusta palaakaan koska hän on ainaisella laihdutuskuurilla, mutta ajatushan on tärkeintä, vai mitä? Lähtisinkö kuntosalille treenaamaan, yleensä se piristää mieltäni... Ei, ei huvita. Menen aikani kuluksi InstaGodsiin tarkastamaan, minkälaisia viestejä lukuisat ihail...