Korianteri

Sinä päivänä olin tehnyt pitkää päivää kirjastossa, ja ollessani juuri laittamassa hyllyyn paikalleen paksua Suomi-Hollanti-Suomi -sanakirjaa sinä kurottauduit sulokkaasti ohitseni ottaaksesi saman teoksen. Hajuvetesi taivaallisen sitruksinen tuoksu ympäröi minut, ja kuin elokuvissa katseemme kohtasivat. Aika pysähtyi, universumi etsi uutta paikkaansa, sitten pudotin paksun sanakirjan avonaisten sandaalien somistamille varpaillesi.

Hetkeä myöhemmin asetellessani jääpussia mustuneiden varpaittesi päälle kysyin nimeäsi ja ehdotin, että korvaukseksi aiheuttamastani vammasta veisin sinut kahville,

sanoit, että et oikeastaan välittänyt kahvista, mutta ehkä keksisin jotakin vastaavaa 

vastasin, että eihän kahvia voi mitenkään millään korvata 

sanoit, että miten olisi vaikka illallinen 

vastasin, että illallinen ei ole lainkaan verrattavissa kahviin 

sanoit, että pitääkö minulle rautalangasta vääntää

vastasin, että mitä oikein tarkoitat 

sanoit, että etkö tosiaan aio tuon kovempaa yrittää

vastasin, että en yritä muuta kuin pidellä tätä jääpussia 

jolloin totesit, että sinulla oli kiire jonnekin muualle ja lähdit nilkuttaen kirjastosta, ja laitoin puolestasi sanakirjan takaisin hyllyyn oikealle paikalleen.

Kotiin päästyäni etsin profiilisi sosiaalisesta mediasta, se oli helppoa, sillä olit jakanut lähes koko elämäsi internetiin. Pitääkseni asiani yksityisenä tein itselleni valeprofiilin väärällä nimellä ja AI-generoidulla profiilikuvalla, tykkäsin kaikista julkaisemistasi lomakuvista ja laitoin sinulle vielä yksityisviestiä, johon kirjoitin että "kaunis oot". 

Estit profiilini, tein uuden valeprofiilin ja laitoin uuden viestin, johon kirjoitin että “hei prinsessa, haluan oppia tuntemaan sinut paremmin”, mutta estit minut tälläkin kertaa. Luovutin ja kirjauduin aitoon profiilini laittaakseni sen kautta sinulle viestiä.

Kirjoitin, että olen se vaaleahiuksinen tyyppi joka teloi sinut kirjastossa, ja että olisi kiva tavata jossain välissä, ihan vaan jutella, tutustua tarkemmin, 

ja vastasit, että muistat minut kyllä, mutta olet tällä viikolla kiireinen

ja kirjoitin, että no onpa harmi juttu, mukavaa jatkoa

ja vastasit, että ensi viikolla sinulla olisi aikaa

ja kirjoitin, että toivottavasti keksit jotain kivaa tekemistä silloin

ja vastasit, että olenko oikeasti jotenkin vajaaälyinen 

ja kirjoitin, että mitä oikein tarkoitat

ja vastasit, että miksen voi kysyä kelpaako ensi viikko

ja kirjoitin, että harkitsen asiaa

minkä jälkeen estit taas profiilini, mutta parin päivän kuluttua laitoit minulle kuitenkin viestiä, että olet tavattavissa eräässä trendikkäässä ravintolassa tulevana perjantaina, ja sitten jouduin miettimään ankarasti, haluaisinko tapojeni vastaisesti mennä trendikkääseen ravintolaan ainoastaan siksi, että tapaisin sinut.

Sinä perjantaina menin kuitenkin kuntosalille, ja jälkeenpäin huomasin, että olit laittanut minulle lukuisia äkäisiä viestejä kun en tullutkaan ravintolaan, ja että olit odottanut minua siellä koko illan tyttökavereittesi kanssa ja nyt tunsit itsesi naurunalaiseksi, vastasin, että kuulostaa harmilliselta, mutta en olisikaan halunnut tavata kavereitasi, ja kysyit jälleen, että mikä minun ongelmani oikein on.

Sanoin, että oikeastaan ongelmani on se, etten ole saanut käydyksi eräässä taidenäyttelyssä, jossa on esillä maalauksia ihailemaltani saksalaiselta romantiikan ajan maalarilta, ja että olen jo pidemmän aikaa lykännyt sinne menemistä ja jollen pian mene, en mene ollenkaan, johon vastasit, että hyvä on, et ollut kovin kiinnostunut taidenäyttelyistä mutta nähdään siellä, ja sanoin, että ai, no, mutta, huh, tehdään sitten niin.  

Näyttelyä kierrellessämme keskustelimme vaivalloisesti, sinä et tiennyt mitään taidehistoriasta ja minä taas tiesin siitä kaiken, sinua kiinnosti enemmän sisustaminen ja sisustuslehtien selailu ja minä puolestani tykkäsin lukea klassista kirjallisuutta, ja sinä puhuit koko ajan vuolaasti ja ajattelematta, ja minä en keksinyt sanottavaa mihinkään mitä sinä sanoit. 

Lopulta pyysit minua kertomaan itsestäni jotakin, johon vastasin olevani ihan tavallinen tyyppi, 

johon totesit, että ei ole olemassa tavallisia tyyppejä sillä meissä kaikissa on jotakin erityislaatuista 

johon vastasin, että ei minussa ainakaan, olen vain matkallani etsimässä järkeä ja mieltä, matkallani joka ei katso aikaa, ei paikkaa

johon totesit, että se on typerintä mitä olet pitkään aikaan kuullut.

Huolimatta siitä, että jokainen sanomasi asia jäi pitkäksi aikaa päähäni pyörimään ja nakertamaan itsetuntoni hauraita seinämiä, aloimme tapailla. Kävelyillä silloin, ravintoloissa tuolloin, sinä puhuit taukoamatta jopa elokuvateattereissa, ja oloni oli jatkuvasti tukala mutta päättelin, että se kuuluu olennaisena osana seurusteluun. 

Sitten eräänä päivänä vihdoin viikkojen kiertelyn jälkeen pyysin sinua luokseni kylään. Olin tehnyt ruokaa, sinä toit tuliaisina pullollisen viiniä, katoimmme yhdessä pöydän, sytytin kynttilän palamaan ja laitoin taustamusiikkia, ja asettauduttuamme pöytään muistin vielä yhden asian ja kävin ottamassa kaapista esille ruukullisen tuoretta korianteria. 

Kulmakarvojesi välissä oleva hienoinen ryppy syveni kanjoniksi äyskäistessäsi korianterian saavan kaiken maistumaan saippualta, minä puolestani kerroin rakastavani korianterin voimakasta ja makeaa makua, sinulle se oli vastenmielistä, minulle se oli nautinnollista, sitten sinä nimittelit minua rumilla nimillä ja sanoin että sinun pitäisikin pestä suusi saippualla, ja tätä seurasi ennennäkemätön riita, minkä seurauksena sinä lähdit ovet paukkuen ja minä jäin siivoamaan sotatannerta. 

Sinä ja minä olimme pariskuntana yhteensopimaton. Me olimme täysin erilaisia, joka asiassa eri mieltä eikä meillä ollut mitään yhteistä, mutta pidellessäni kädessäni mäsäksi mäiskittyä korianteria ja nuuhkiessani sen taivaallisen sitrusmaista tuoksua ajattelin, että siinä missä muut ovat epäonnistuneet, me kyllä onnistuisimme. 

...

Kert Ojan aikatarina