Rubikonin rannalla

No et ole, ainakaan tässä blogissa, sillä kyseinen köyhyysrajalla kituuttava kynäniekka eli Haamukirjailija otti ja lähti ulkomaille karkuun velkojiaan. Miten mahtaa taloudellisesti tiukkaan paikkaan joutuneen ja matkailua koko sydämestään vihaavan taiteilijan käydä? Voit seurata Haamukirjailijan matkan edistymistä osoitteessa https://oghaamukirjailija.blogspot.com/ Englanniksi osoitteessa  https://ogghostwriter.blogspot.com/  

Täällä sitä sitten ollaan, Soulissa, Etelä-Koreassa. Jouduin pakenemaan sähkölaitoksen velkojia ulkomaille asti. Otin siis pikavipin, ostin satunnaisen lentolipun ja päädyin tänne. Nyt istun paikallisella metroasemalla kirjoittamassa kirjaani, sillä minulla ei ole varaa mennä hotelliin yötä. Ei tässä mitään, täällä on oikeastaan ihan hyvä työskennellä, vaikkei tämä tietenkään vedä vertoja kotikartanolleni. Tarvitsen kuitenkin työrauhaa, ja täällä kukaan ei välitä minusta pätkääkään. Eli keskittymiskykyni on taattu… Pukumies: Anteeksi, olisiko teillä hetki aikaa? Haamukirjailija: Häh? Pukumies: Haluaisin tarjota teille upean mahdollisuuden. Haamukirjailija: Kuulepas nyt, juippi. Etkö huomaa, että istun tässä ihan vain itsekseni jupisemassa? En ole kiinnostunut mistään mitä yrität minulle tuputtaa. Näetkö tämän mustekynän? Älä luulekaan, etten epäröi roiskuttaa mustetta vastaprässätylle paidallesi, jollet heti lakkaa häiritsemästä minua. Pois siitä, hus! Pukumies: Haluaisitteko pelata ka...

Vuokrahuoneistossa kerrostalossa asui kirjailija, ja tätä kyseistä kirjailijaa on alkanut ottaa koko asia päähän! Halajan takaisin synkeään kartanooni, mutta joudun kerryttämään lisää säästöjä saadakseni kartanon sähkölaskut maksettua. Vuokrahuoneistossani on lähes mahdotonta tehdä keskittyneesti kirjoitustöitä, kiitos naapureilta kantautuvien äänien, joten olen pakannut kirjoituskääröni ja sulkakynäni etsiäkseni rauhallista työhuonetta. Varastin kulkulätkän ärsyttävältä yläkerran naapuriltani hänen tehdessään intervalliharjoituksia kerrostalon portaikossa, ja olen matkalla kirjoittamaan hänen käyttämälleen kuntosalille. On keskiyö, joten oletan, että saan työskennellä rauhassa. Perillä, salin ovi lätkällä auki ja töihin. Kuntosali! Maan alla sijaitseva ikkunaton huone, jossa kärsivät sielut rääkkäävät itseään kauhistuttavilla kidutusvälineillä. Itse ilma on kyllästetty epätoivon löyhkällä. Näiden seinien sisällä kipu on ainaista eikä piinalle näy loppua. Tulee ihan mieleen...

Lunta tulvillaan on raikas talvisää sähkölaskut vaan taas maksamatta jää! Mä kohta valjastan itsein pöydän äärehen Ja sitten joutuin tienaamaan mä käyn, en riemuiten   Aika rientää, ja taas on joulukuu, mikä tarkoittaa jälleen uutta kasaa erääntyviä laskuja. Rahat ovat tiukilla, eli tässä kuussa pitää sitten elottomuudekseen tehtailla joulukortteja niiden ihmisten ja yritysten puolesta, jotka eivät vaivaudu itse kirjoittamaan joulukorttejaan, pah, humpuukia koko joulu! Mieluiten vain vetäytyisin omaan rauhaani kirjoittamaan magnum opustani Taru haamukirjoitusten herrasta: haamukirjailijan paluu , mukana kartta ja runsaasti omia piirroksiani, itse laatimani haamujen kieli kielioppineen ja haamujen sukuhistoria... ja tietenkin liitteenä eepokseni Silmärillion , spektaakkelimainen kertomus siitä, kuinka metsästin uusia lukulaseja eri optikkoliikkeistä. Olen joutunut muuttamaan kerrostaloon vuokralle, sillä sähköyhtiö katkaisi sähköt kartanostani maksamattomien laskujen takia. En tarv...

Mikä ilta! Tihkusadetta ja tuulta, epätoivoa ja eristäytymistä! Pimeys on laskeutunut maan ylle, ja lokakuu on ajanut suomalaiset sisätiloihin käristämään kynttilöitään kaamosmasennustaan kiroten. Minä en valita pimeydestä, sillä tunnen tähän vuodenaikaan itseni elottomammaksi kuin koskaan! Hyvä päivä muutenkin. Ei ole nimittäin yhtään ulkopuolista kirjoitustoimeksiantoa tiedossa, niin voin huoletta jatkaa uusimman romaanini kirjoittamista. Kirjan työnimenä on Alasti talon salissa . Kokeilen tällä kertaa tajunnanvirtatekniikkaa. Teoksessa kummitukseksi muuttunut isäntä valitsee itselleen sopivaa lakanaa isoäitinsä liinavaatekaapista muiden sukulaiskummitusten kiistellessä asiasta vieressä. Kerron valinnanvaikeuteen liittyvästä ajatuksenjuoksusta runsaan 900 sivun verran. Tästä tulee taatusti jymymenestys! Hmm, katsotaanpas… “Kaksitellen ja kolmitellen heitä leijaili verkalleen salin seinien läpi…” Ovikello soi! No voi Volter sentään, kukahan siellä oikein on tähän aikaan illasta? Miltä...

On tullut elettyä sellainen elämä, josta on syntynyt kirjailija. Oli aika, jolloin lymyilin Pariisin Oopperan kellarissa lauluja laulaen ja ohikulkijoita säikytellen. Oli aika, jolloin komensin Lentävää Hollantilaista meren myrskyissä kiitäen. Oli aika, jolloin haastoin Hamletia päättämään, että ollako vai eikö olla, se ei henkilökohtaisesti ollut kummoinen pulma minulle, joka olen joskus ollut mutten enää ole. Tarinoita riittää, sillä kaikenlaista on tullut tehtyä. Ei auta kuin kirjoittaa kokemani kirjaksi! Elämäkertani, vaatimattomasti otsikoituna Vuosituhanteni , on mestariteos, joka vain odottaa kirjoittamistaan. Sulkakynä on teroitettu ja mustepullo aukaistu, ei muuta kuin työhön. Mietitäänpäs hetki. Mikä olisi loistelias alku suurromaanilleni? ”Oli synkkä ja myrskyinen yö.” Vai oliko yö sittenkin tumma ja tuulinen? Faksi piippaa! Katsotaanpas, minkälainen toimeksianto olisi tällä kertaa tarjolla. Romaanin kirjoittamisen ohella minun on tehtävä muita töitä saadakseni laskut ...