Yhtäkkiä pimeydessä on järkeä
Tänään
on joulukuun ensimmäinen päivä. Pakkasta on miinus viisi astetta, ja valkea lumihuntu peittää juuri ja juuri maan. Suomen ylle on laskeutunut
terminen talvi, ja joulukuu on normaalia kymmenen astetta kylmempi
Koko pitkä syksy on tullut vietettyä pimeydessä. Aina vain lyhenevät päivät ja lumen puute on tehnyt elämästä täällä etelässä lähes sietämättömän synkkää. Jouluvalot tulikin kaivettua kaapista jo pari viikkoa sitten ja viriteltyä niitä naapurien iloksi aivan järjetön määrä niin etu- kuin takapihallekin.
Ja kuten kunnon tonttu ainakin, vakoilen verhojen välistä ohikulkijoiden reaktioita. Kukaan ei koskaan näyttäisi noteeraavan valojani mitenkään, mutta tiedän, että he näkevät ne. Tähän on selityksenä suomalaisille ominaiset ravunsilmät, jotka kääntyvät vaivihkaa haluaamansa kohdetta kohti ilman, että pää kääntyy. Tämä ominaisuus on kehittynyt pitkälle erityisesti maaseudulla, jossa kukaan ei koskaan katso minnekään ja silti kaikki tietävät kaikkien asiat.
Hämärässä liikkuminen ei ole minulle mitenkään vastenmielistä, päinvastoin. Pidän siitä, että minulla on mahdollisuus kietoutua pimeyteen, pukeutua siihen, ja kulkea niin hiljaa, ettei kukaan ohikulkija havaitse minua. Saa olla rauhassa omien ajatustensa kanssa. Kylminä talviöinä tähdet täyttävät taivaan, ja yhtäkkiä pimeydessä on järkeä.
Kysymys: pidätkö pimeästä?
Voi, tietäisitpä miten paljon!
VastaaPoistaErittäin hyvä juttu!
Poista