Merkintöjä rikoksista; eli miten tehdään historiaa

"Jos haluaa tulla ikuistetuksi historiankirjoihin, kannattaa valita lavea polku kaidan sijasta." 

Näin virkkoi minulle kerran eräs historiantutkija, ja jatkoi vielä, että kaikkein herkullisin tilanne sukututkijoille on silloin, kun suvussa on ollut rikollisia. Mitä suurempi rosvo, sitä enemmän hänestä on tietoa saatavilla. Vuosisatoja sitten kaidan tien kaihtajista raapustettiin runsaasti merkintöjä kirkonkirjoihin ja kirjoitettiin skandaalinkäryisiä uutisjuttuja sanomalehtiin. Siten tieto säilyi ja jäi muistiin tulevia sukupolvia varten. He, jotka elivät kunniallista ja nuhteetonta elämää, eivät jättäneet jälkeensä muita merkintojä kuin hautakiviin nakutetut synnyin- ja kuolinaikansa. 

Kannatti siis rötöstellä, jos mieli jäädä historiaan.

Isovihan aikana 1700-luvulla venäläiset suorittivat kansanmurhan Pohjois-Pohjanmaalla. Kauhistuttava rikos jäi elämään ihmisten puheissa ja kansaintarinoissa vuosisadoiksi. Isovihan aikana ja sen jälkeen papit tallensivat muistiin tietoa tapahtumista. He laativat nimilistoja kuolleista ja kadonneista henkilöistä ja kirjasivat muistiinpanoihinsa yksityiskohtaisia kuvauksia ihmisten kokemista kauheuksista. Ilman pappien tekemää kirjallista työtä meillä ei olisi tarkkaa todistusaineistoa kokonaisten kylien ja sukujen pyyhkiytymisestä maailmankartalta.

Teemu Keskisarjan kirja Suomen ainoa sarjamurhaaja: Juhani Adaminpojan rikos ja rangaistus on eräs esimerkki runsaan lähdeaineiston hyödyllisyydestä historiantutkimuksessa. Kirjaan on kerätty tietoa kirkonkirjoista, 1800-luvun sanomalehdistä, oikeuden asiakirjoista, aikalaiskuvauksista, oikeastaan kaikista mahdollisista kirjallisista lähteistä, mitä tutkija voi työssään hyödyntää. Lopputuloksena on laaja ja kattava kuvaus Suomen historian pahimmasta murhamiehestä, kuten myös sen ajan rangaistuslaitoksista ja -menetelmistä, torpparien ja talonpoikien elämästä, kuolemanrangaistuksen historiasta ja suomalaisen henkirikoksen perimmäisistä syistä.

Keskisarjan kirjaa ei olisi olemassa ilman aikalaisten tekemiä kirjallisia muistiinpanoja. Emme tietäisi isovihasta juuri mitään ilman kirjallisia kuvauksia tapahtumista. Laatimalla muistiinpanoja ja kirjaamalla muistiin merkintöjä rikoksista he tekivät historiaa tapahtumista, joita meidän ei sovi unohtaa. 

Mistä tuli seuraava ajatelma mieleeni; kirjoittaja, sinun havaintosi ja merkintäsi voivat joskus tulevaisuudessa olla korvaamattoman arvokkaita; 

sekä toisaalta; missä nämä merkinnät säilyvät, jos kirjoitukset ovat pelkästään digitaalisessa muodossa?