Rubikonin rannalla

West Pointin sotilasakatemia, vartiointipiste, 22.12.1826 klo 23:33 Öisellä Hudson-joella lipui syvässä lastissa soutuvene. Veneestä kuului hiljaisella äänellä puheensorinaa, naurua, laulua ja hyssytystä. Vartiovuorossa oleva kadetti Dougan seurasi rannalta veneen lähestymistä otsa rypyssä. Soutuveneen lipuessa laituriin esiin nousi aikamoisen ähellyksen saattelemana kolme tuttua miestä: kadetit Burnley, Center ja Roberts. "Iltaa, arvoisat herrat. Vähän on myöhäinen ajankohta huvisoutelulle " Dougan totesi keskustelusävyyn. Kolme kadettia pitivät pikaisen, ja ei niin kovin vaimean, neuvottelun siitä, miten edetä vartijan ohitse. Lopulta Roberts päätyi kaivelemaan taskunpohjiaan, ja ojensi Douganille kourallisen kolikoita. "Hiljaisuudestasi, Doug", Roberts sanoi. Dougan laski rahat pikaisesti, työnsi ne sitten taskuunsa ja nyökkäsi myöntymisen merkiksi. "Jos voisit vielä vähän selkää kääntää, että pääsemme näkemättäsi ohitse" kadetti Center pyysi. Dougan te...

Kalaallit Nunaat, 23. joulukuuta 2021 Se oli hiljaa paikoillaan, liikkumattomana lumihangessa, käännellen välillä päätään ympäristöään tarkkaillen. Hän oli äänettömänä väijyksissä, suuren kiven takana, tähdäten kärsivällisesti kiväärillään. Pieni kivi vierähti liikkeelle hänen kenkänsä alta ja vieri alas kalliolle. Äänen säikäyttämänä se havahtui ja käänsi päänsä hänen suuntaansa. Hetken he tuijottivat toisiaan, saalis ja saalistaja. Se oli jähmettynyt täysin, kuin kohtaloonsa alistuneena, eikä tehnyt elettäkään pelastautukseen. Hän laukaisi aseensa. Hämärä laskeutui näillä mailla aikaisin, ja tähän vuodenaikaan se oli lähes koko ajan läsnä. Tyttö viilsi jäniksen kurkun auki tottuneesti puukollaan ja juoksutti veren maahan. "Tänään syödään herroiksi, sinä ja minä, Aarluk", Tibb sanoi, ja hänen vierellään makaava koira vingahti tyytyväisenä. Niviarsiaq Tibb oli hänen nimensä, ja hän oli melkein siinä iässä, jolloin tytöstä tulee nainen. Hänen mummonsa oli nimennyt hänet maan ...

Tänään minä kuolen. En haluaisi kuolla, mutta joku muu on tehnyt päätöksen puolestani. Aikaisin aamulla minut ja muut kuolemaantuomitut herätettiin selleissämme, käskytettiin pukeutumaan vanhoihin sotilaspukuihimme, ja lastattiin hevoskärryjen kyytiin. Niin aloitimme pitkän matkamme kohti teloituspaikkaamme. Elämäni viimeinen aamu on kaunis, talvinen joulukuun aamu, ja nousevan auringon ensisäteet saavat  hanget kimaltelemaan. Aleksei on aivan hiljaa, Sergei nyyhkyttää vaimeasti kohotellen kahlehdittuja käsiään kasvoilleen. Osa vangeista valittaa ääneen, osa kiroilee, osa rukoilee Jumalaa. Itse olen uponnut syvälle synkkiin ajatuksiini.  Tätä päivää varten olen valmistautunut pitkään, ja kun se nyt on täällä, huomaan, että en olekaan valmis. Katselen utuisin silmin ohitseni vilahtelevia talvisia puita ja ajattelen sinua, veljeni. Kuinka toivonkaan, että olisin saanut viettää vielä hetken kanssasi. Hevosvankkurit natisevat, vanginvartija pureskelee piippuaan mietteissään. H...

Isälläni oli tapana kertoa tarinaa lappalaisen laskettamasta kirouksesta. Joka vuosi joki veisi yhden mennessään, kostona alkuperäiskansan kokemista vääryyksistä valkoisen miehen käsissä. Tarkemmin isäni ei koskaan tarinaa aukaissut. Jos kerron sen sinulle, et uskalla olla täällä enää, hänellä oli tapana sanoa. Ja joki, sitä sinun tulee kunnioittaa. Joen voima on murskaava. Joka vuosi sateiden jälkeen joki tulvii yli äyräidensä. Täällä alavilla jokilaaksojen mailla vuosittaiset kevättulvat nostavat vedenpinnan talojen pihoihin ja pelloille asti. Tiet katkevat tulvaveden takia. Navettojen jäädessä saarroksiin lehmien maito jää keräämättä, ja se pitää kaataa maahan. Asukkaat soutavat soutuveneillään pitkin viljapeltoja. Tulvavesi vie sahojen pihoilta puutavaran. Pellot vettyvät niin, että työkoneet uppoavat niihin. Vesi tukahduttaa viljan ja vie elannon maanviljelijöiltä. Syksyllä joki tulvii uudestaan, ja tuhoaa talvehtineen syysrukiin. Joskus tulva nousee myös talvella, niin, että uude...

Olin siellä, Gandalf, olin siellä 3 000 vuotta sitten, kun Taru sormusten herrasta: Sormuksen ritarit -elokuva sai ensi-iltansa. Monta monituista vuotta on kulunut, ja haistan edelleen popcornin tuoksun elokuvateatterissa. Penkeissä ei oltu vielä istuttu, esirippu ei ollut vielä noussut. Sitä kutsuttiin kaikkien aikojen parhaimmaksi aloitukseksi elokuvasarjalle, ja sitähän se oli, sitä se todella oli! Ööh. Olin sanomassa, ennen eksymistäni Elrondin seurassa Titanicin kuvauksiin, että on kulunut 20 vuotta siitä, kun Taru sormusten herrasta: Sormuksen ritarit sai 19.12.2001 ensi-iltansa täällä koto-Suomessa. Jos kävit katsomassa sen elokuvissa silloin, onneksi olkoon, olet entinen nuori. Jos olet nähnyt sen ensimmäistä kertaa vasta dvd:ltä tai ehkä jopa televisiosta, tai luoja paratkoon, suoratoistopalvelusta, onneksi olkoon, olet vielä suhteellisen nuori. Jos et ole nähnyt kyseistä elokuvaa ollenkaan... Mene takaisin Varjoon, Udȗnin liekki! Et pääse tästä! Minä, joka olen Elrondin ik...

II NÄYTÖS Leningrad, 18. joulukuuta 1941. Toinen maailmansota. Kaupunki on piiritetty. Saksan armeija on etelässä, Suomen armeija pohjoisessa. Kolme neuvostosotilasta, NOVIKOV, SOKOLOV ja MOROZOV lämmittelevät palavan tynnyrin vieressä tyhjillään olevan kahvilan edessä. He hypähtelevät kylmissään ja puhaltavat sormiinsa. Kahvilan kyltissä lukee LITERATURNOYE KAFE.   NOVIKOV: Tätä on kestänyt jo pitkään, aivan liian pitkään. SOKOLOV: Ihmiset ovat nälissään. Eilen näin, kuinka yksi mies tappoi toisen leivänkannikan takia. Wehrmacht näännyttää siviiliväestöä tahallisesti. Tämä on verrattavissa kansanmurhaan. NOVIKOV: Hitler haluaa tappaa meidät kaikki. MOROZOV: Jos ei Hitler tapa, niin Stalin tappaa. SOKOLOV: Nälkä meidät tappaa. Piirittäjät laskevat sen varaan, että ruoka loppuu ennen pitkää. Tajuavat varmaan, että jos miehittävät kaupungin, ovat sitten vastuussa väen ruokkimisesta. Helpompi vain antaa meidän nääntyä pois ja pommittaa loput hengiltä. Kun syyskuun 19. päivä pommittiva...

Elän auringon rytmin mukaan, sinä aina ajatuksissani, mutta tänään en herää valoon, vaan huonettani tärisyttävään jyrinään. Kaupungin ylle kohoava vuori on yhtä levoton kuin itsekin olen. Nousen vuoteeltani ja venyttelen, palvelijat ovat jättäneet minulle aamiaiseksi leipää ja juustoa, mutta en jouda syömään. Pukeudun, astun ulos viileään lokakuiseen aamuun ja kävelen taloni edessä olevalle lähteelle. Oletkohan jo hereillä? Vai vielä unten mailla, suloisena ja raukeana? Loiskutan kylmää vettä kasvoilleni ja tunnen virkistyväni huonosti nukutun yön jälkeen. Hätistelen toisella kädelläni kauemmaksi kahta keskenään sanailevaa orjaa, joille on tullut riitaa siitä, kumpi heistä saa noutaa lähteestä vettä minun jälkeeni. Aurinko paistaa päivä päivältä matalammalta, ja noustessaan sen kultaiset säteet valaisevat kaupungin talojen seiniä. Ne ovat täynnä kirjoituksia, läheisen torin tuotteiden hintoja, huonoja vitsejä, hävyttömiä piirroksia ja lemmentunnustuksia. Kosketan seinää kädelläni. Pitä...