Tekstit

Puutarhanhoitoneuvoja

Kuva
Kuuletko sen, kuinka linnut laulavat? Tunnetko kukkivien puiden huumaavan tuoksun? Näetkö ruusujen punerruksen, magnolioiden hehkun, kultasadepuun kimmeltävän sateen? Ymmärrätkö päässeesi maanpäälliseen paratiisiin? Nimittäin minun puutarhaani! Eikö se ole upea näky? Minä olen sen suunnitellut ja huolella sitä varjellut. Missä kuljenkin, kukat puhkeavat kukkimaan, puut kurkottelevat oksiaan minua kohti ja pikkulinnut heläyttävät kauneimman laulunsa minun kunniakseni. Olen puutarhureista etevin, minä, Semiram, Babylonin riippuvien puutarhojen ylipuutarhuri, ja annan aina mielelläni puutarhanhoitoneuvoja.  Olen yksinkertainen sielu, ja omistanut elämäni tälle ihmeelle, jota nyt katselet suu ammollasi. Puutarhani on rakennettu useaan kerrokseen, ja ylin kerros on niin korkealla, että se katoaa pilvien sekaan. Kuningas Nebukadnessar perusti puutarhan vaimoaan kuningatarta ilahduttamaan, mutta jos minulta kysytään, sitä hapannaamaa ei ilahduta mikään muu kuin sokerikakut ja alamaisten ...

Puiden vastaisku

Kuva
 Kaikki sai alkunsa punaisesta nauhasta.    Punaista nauhaa alkoi eräänä aamuna ilmestyä Asunto Oy Metsävaahteran hyväkuntoisten pihapuiden ympärille. Punainen nauha tarkoitti sitä, että puut kaadettaisiin lähitulevaisuudessa. Nykyajan ihmiset eivät nimittäin pidä puista. Jos jossakin on puu, niin jossakin on vastaavasti ihminen, joka haluaa kyseisen puun kaataa.  Puiden kuolemantuomion määränneinä tuomareina toimivat taloyhtiön yhtiökokoukseen osallistuneet osakkaat. Seuraavana erittely puiden tekemistä rikoksista: Puut kaatuvat asuntojen, autojen ja asukkaiden päälle. Puut sotkevat pudottelemalla lehtiä, käpyjä, havunneulasia ja siitepölyä. Puut kampittavat juurillaan pikkulapsia ja eläkeläisiä. Puut houkuttelevat vettä juurillaan ja aiheuttavat vesivahinkoja. Puut varjostavat pihoja ja pilaavat maiseman. Puut vikittelevät perhosia ja muita hyönteisiä.   Puut kehtaavat tarjota linnuille pesimäpaikkoja ja oraville kulkuväyliä. Tuomio pantiin täytäntöön ja ...

Rikastumisneuvoja

Kuva
Haluatko tietää, miten rikastua? Haluatko tietää, miten tulla miljonääriksi alle vuodessa? Haluatko olla sijoittaja? Yrittäjä? Osakkeilla keinottelija? Haluatko matkustella, tavata mielenkiintoisia ihmisiä, elää mukavasti ja relata? Vinguttaa visaa ja kääriä tuohta niin, että heikkolatvaisia puistattaa? Olet tullut oikeaan paikkaan, sillä seuraamalla antamiani ohjeita saat tililläsi lojuvat säästöt kasvamaan kohisten korkoa ja passiivisen tulon tekemään töitä puolestasi. Kyllä, tänään on onnenpäiväsi, sillä annan aina mielelläni rikastumisneuvoja. Luonnollisesti pientä korvausta vastaan. Aina silloin tällöin haaveilen onnellisuudesta, mutta joka päivä haaveilen rahasta. Rikkauksien jatkuva ja väsymätön tavoittelu eli graindaaminen on jaloin tie mitä pitkin voi kulkea. Toisin kuin yleisesti vaahdotaan, rikastumiseen ei vaadita sitä, että on fiksu, koulutettu, ahkera tai innovatiivinen. Rikastumiseen vaaditaan vain ja ainoastaan sitä, että sinulla on jo valmiiksi rahaa. Lue tämä uudest...

En halua puhua sinulle

Kuva
  Jokohan sitä uskaltaisi mennä? Katsotaanpa ovisilmästä onko reitti selvä. Käytävä näyttää tyhjältä. Kulta, kun äiti sanoo, niin sitten mennään vauhdilla, okei? Aukaisen nyt oven. Voi ei, aukesiko yläkerrassa naapurin ovi? Äkkiä takaisin sisälle ja ovi kiinni, odotellaan ihan hiljaa, että naapuri menee ohitse. Käveleepä hitaasti. Miksi tuon pitää rampata portaikossa, vaikka hissi on keksitty? Meillä on kiire esikouluun, voisiko arvon naapuri myös kiiruhtaa? No niin, nyt on käytävä tyhjä. Nyt mennään. Sitten ratikkaan, otetaan tästä istumapaikat. Hetken ehtii hengähtää. Voi ei, nouseeko tuolta seuraavalta pysäkiltä se ärsyttävä Sanna kyytiin? Nyt äkkiä kaivamaan käsilaukusta kännykkä esiin, ettei vaan tarvitse taas puhua sen kanssa. Kulta, katsopa äidin puolesta, tuleeko tuo täti tänne päin. Katso nyt. Älä katsokaan! Pää alas! Minäpä kurkkaan... Huh, meni onneksi toiseen päähän istumaan. Joka aamu sama juttu. Pitää varmaan hankkia auto, että saa olla rauhassa. No niin, perillä olla...

Politiikkaneuvoja

Kuva
Niinhän sitä sanotaan, että poliitikon ainoa tarvittava kyky on kyky tulla valituksi. Ei tarvitse olla koulutusta, osaamista tai edes mielenkiintoa ajaa kenenkään muun asioita paitsi omiaan, kunhan vain kykenee tulemaan valituksi keinolla millä hyvänsä. Olen konsultti, joka ohjeillaan mahdollistaa tällaisten ihmisten valituksi tulemisen, ja muutenkin, ihan normaalielämässä, annan aina mielelläni politiikkaneuvoja. Joka aamu tarkastan sosiaalisesta mediasta mitkä ovat tämän hetken poliittisia kuumia perunoita, ja sitten kysyn kavereilta, mitä mieltä minun pitäisi asioista olla. On hyvin tärkeää kyetä muodostamaan mielipiteensä mahdollisimman nopeasti. Asiakysymysten syy-seuraussuhteiden pohdinta jätetään mielellään muille, jotta itse ehtii osallistua keskusteluihin päivänpolttavista puheenaiheista. Teen mielipiteeni näkyväksi somessa jakamalla eteenpäin uutisartikkeleita ja kommentoimalla niitä. Tässä on otteita tämänhetkisistä kiinnostavista poliittisista keskustelunaiheista: Turkki kä...

Hakattaessakin metsä huminoi

Kuva
Tammirinne, Jyväskylä, Keski-Suomi. Metsä humisee. Se on täynnä naavaisia puuvanhuksia. Puuntaimet ojentelevat norjia oksiaan päivänvaloa kohti. On laaksoja ja kukkuloita, soita ja lähteitä. Keväällä täällä laulavat linnut, kesällä täällä tuoksuvat kukat. Syksyllä metsän täyttävät ruskan värit, ja talvella korkeimmilta huipuilta katsellen näkyy autereinen avaruus. Käpytikka rientää joka kerta tervehtimään kulkijaa, ja aina joskus poluilla astelee hirviä. Täällä käy kävelijöitä, pyöräilijöitä, hiihtäjiä, koiranulkoiluttajia, lapsia rakentamassa majoja ja koululaisia suunnistamassa. Tämä on lähimetsä, peikkometsä, satumetsä… tai, kuten Jyväskylän kaupunki sitä luonnehtii, “rakentamaton talousmetsä”. Mitä kaikkea voisikaan tehdä rakentamattomalla talousmetsällä? Olisi erittäin herkullista kaavoittaa sinne pientaloja! Ajaa metsäkoneella ikiaikaiset puut maan tasalle! Räjäyttää dynamiitilla kukkulat pois! Kuivattaa suot, lopettaa hirvet, käpytikan voi täyttää ja asetella kaupunginjohtajan t...

Kauneusneuvoja

Kuva
Kauneudenhoito on tärkeintä, mihin ihminen voi energiaansa kuluttaa. Siispä olen omistanut elämäni kauneudelle. Haluan auttaa muita ihmisiä ymmärtämään, että jo vähäisellä yrittämisellä voi tulla huomattavasti siedettävämmän näköiseksi. Henkilökohtainen kokemukseni on, että ihmiset ovat yhä enenevissä määrin kiinnostuneita ulkokuorestaan, ja heidän onnekseen annan aina mielelläni kauneusneuvoja. Eli olet tullut oikeaan paikkaan! Tervetuloa täyden palvelun kauneussalonkiin! Mitä sinulla on tänään mielessäsi? Olet hemmottelemassa itseäsi, ihan vain kokeilemassa arkimeikkiä. Ja haluaisit nipsaista hiuksistasi vähän latvoista pois. Hyvä on, eiköhän se onnistu, anna kun katson sinua vähän tarkemmin... ... perusväriltään maantienväriset hiukset, kalpea iho, T-alue kuivahko mutta samalla rasvoittuva… Ai miten niin, kyllä minulla on puhtaat kädet, olen pessyt ne tänään. Tiedän mitä olen tekemässä, olen käynyt kosmetologian kirjekurssin, ja lisäksi ottanut lisäkursseja Thaimaassa ja Lausannessa...