En halua puhua sinulle

 

Jokohan sitä uskaltaisi mennä?

Katsotaanpa ovisilmästä onko reitti selvä. Käytävä näyttää tyhjältä. Kulta, kun äiti sanoo, niin sitten mennään vauhdilla, okei? Aukaisen nyt oven. Voi ei, aukesiko yläkerrassa naapurin ovi? Äkkiä takaisin sisälle ja ovi kiinni, odotellaan ihan hiljaa, että naapuri menee ohitse. Käveleepä hitaasti. Miksi tuon pitää rampata portaikossa, vaikka hissi on keksitty? Meillä on kiire esikouluun, voisiko arvon naapuri myös kiiruhtaa? No niin, nyt on käytävä tyhjä. Nyt mennään.

Sitten ratikkaan, otetaan tästä istumapaikat. Hetken ehtii hengähtää. Voi ei, nouseeko tuolta seuraavalta pysäkiltä se ärsyttävä Sanna kyytiin? Nyt äkkiä kaivamaan käsilaukusta kännykkä esiin, ettei vaan tarvitse taas puhua sen kanssa. Kulta, katsopa äidin puolesta, tuleeko tuo täti tänne päin. Katso nyt. Älä katsokaan! Pää alas! Minäpä kurkkaan... Huh, meni onneksi toiseen päähän istumaan. Joka aamu sama juttu. Pitää varmaan hankkia auto, että saa olla rauhassa.

No niin, perillä ollaan esikoulussa. Pistäpä kulta töpinäksi, kun äiti on jo ihan toivottoman myöhässä. Jätä tavarasi tuohon naulakkoon, kyllä saat itse kengännauhat auki, äiti odottelee tässä. Voi ei, tuolla esikoulun täti taas vilkuttelee, aina se haluaisi jutella kaikesta! Mitä minä nyt keksin… Anna kun äiti auttaa niiden kenkien kanssa, ai saitkin ne jo jalasta. Ja täti vaan lähestyy! No minä heitän kännykkäni naulakon alle ja dyykkaan etsimään sitä. Onpa täällä paljon hiekkaa, irtonaisia vaatekappaleita ja yksittäinen kumisaapas. Huh, onneksi täti meni ohitse, ei tarvitse enää esittää, etten löydä kännykkääni. No niin, nähdään sitten iltapäivällä, äiti menee nyt töihin. Odottelen hetken tuulikaapissa, että nuo keskenään lörpöttelevät vanhemmat menevät pihalta pois. Eikö niillä ole kiire töihin?

Pitkä päivä tiedossa, pitää käydä ruokakaupassa hakemassa eväitä. Missä pähkinät ovat, tällä käytävällä... Voi ei, joku on räpläämässä juuri niitä minun pähkinöitäni, vähän noloa olisi nyt mennä tunkemaan väliin. Tutkin hetken vaikka näitä kuivattuja aprikooseja, joo, tuoteseloste, kiva juttu, kauanko tuolla tyypillä oikein menee? Seisoo vaan ihmettelemässä. Ota nyt ne pähkinät että minäkin saan, minulla on kiire töihin! No ei sitten, en olisi halunnutkaan, otan sitten vaikka näitä hiivatin aprikooseja. Ja ulos itsepalvelukassan kautta tietenkin, ei tarvitse jutella myyjän kanssa.  

Taas ratikassa. Onneksi sain ikkunapaikan. Kylläpä on paljon porukkaa liikkeellä. Voi ei, toivottavasti tuo mies ei istu minun viereeni, kun täällä olisi tilaa muuallakin. No istui tietenkin, ja melkein lyttäsi käsilaukkuni. Pakkoko on istua noin leveästi? Kohta tulee minun pysäkkini. Alan vähän liikuskella istuimellani ja heilutella käsilaukkua, jotta mies tajuaa antaa tilaa, että pääsen poistumaan. No ei se edes huomaa, töllää vaan kännykkäänsä. En todellakaan aio pyytää, että voisiko väistää. Jos nyt kunnolla rynkytän tätä käsilaukkua, että tajuaisi. Ei? No hyvä on, kiipeän tästä päältä sitten. Ei mitään tapoja! 

Perillä töissä. Minäpä otan kännykkäni ja olen lukevinani sitä, ettei tarvitse puhua kenellekään, joka tulee käytävällä vastaan. Voi ei, kollega kurkkaa tuolta huoneestaan ja viittilöi tulemaan luokseen, äkkiä kännykkä korvalle ja olen soittavinani jonnekin. Kyllä kännykkä on hieno keksintö, ei tarvitse reagoida keneenkään kun vaan ottaa sen esille. Nyt vaan äkkiä omaan työhuoneeseen ja ovi kiinni. 

Voi ei, kännykkä soi oikeasti. Tärkeä asiakas yrittää tavoitella huomiotani. Ei muuta kuin tekohymy naamalle ja hunajainen asiakaspalveluääni käyttöön. Aina löytyy joku, jolle pitää olla mielin kielin jutustelemassa niitä näitä, vaikka oikeasti haluaisin ainoastaan sanoa, että