Rubikonin rannalla

Nahoditsʼǫʼłání Dineʼé Bikéyah. Kyllä, luit aivan oikein. Ei, en nukahtanut naama näppäimistöllä. Kyseinen ilmaus on navajonkielinen nimitys Suomelle. Kääntyy suurin piirtein monien soiden ihmisten maa . Yhdysvaltojen merijalkaväki värväsi toisen maailmansodan aikana navajointiaaneja viestimiehiksi Tyynellemerelle taisteluissa japanilaisia vastaan. Intiaanien tehtävänä oli lähettää ja vastaanottaa omalla äidinkielellään viestejä kenttäpuhelinverkossa. He puhuivat vähemmistökieltä, jolle ei siinä vaiheessa ollut olemassa kirjoitettua muotoa, kieltä, jota vihollisen oli mahdotonta ymmärtää ja koodikielenä mahdotonta murtaa. Navajointiaaneja kutsuttiin koodinpuhujiksi, ja he olivat merkittävässä osassa Yhdysvaltojen sotamenestystä. Jos navajonkielessä ei ollut jollekin valtiolle nimeä, koodinpuhujat keksivät sen itse. Ilmeisesti nimien keksiminen sai sotureiden huumorinkukan kukkimaan. Esimerkiksi navajonkielellä Venäjä on punapaitaisten ihmisten maa , Irlanti on punapäisten ihmisten maa ...

Vastaanottaja: Galaksienvälinen komissio Aihe: Havaintoja ja huomioita Telluksen tuholaissirkoista. Toimenpide-ehdotus/varoitus Avaruudessa on todistetusti älyllistä elämää, ja nyt kun olen tätä planeettaa yksityiskohtaisesti tarkastellut, voin todeta, että täältä ei sellaista löydy. Se, mitä täältä löytyy, on eräänlaisia sirkkoja. Erinäköisiä, -kokoisia ja -värisiä sirkkoja, noin 7 972 657 339 kappaletta. Normaalisti päiväaktiivisia tuholaisia, joista on muodostunut merkittävä haitta planeetalle. Niiden ahneudella ei nimittäin ole mitään rajoja. Olen havainnoinut paikallista sirkkapopulaatiota 38 aurinkovuoden ajan, ja voin rehellisesti todeta, että niiden toiminta on vaarantanut planeetan herkän ekosysteemin. Sirkkojen toimintamallina on ahmia kaikki ahmittavissa olevat luonnonvarat ympäriltään. Kun mitään ei ole enää jäljellä, ne parveilevat joukolla seuraavaan kohteeseen. Ne saastuttavat ympäristön teollisuudellaan, syytävät muovia meriin, ovat saaneet aikaiseksi ilmastonmuutoksen,...

Olen matkallani etsimässä järkeä ja mieltä, matkallani, joka ei katso aikaa, ei paikkaa, ja tänään olen lukuisten harharetkien jälkeen vihdoin saapunut yhdelle suunnitelluista kohteistani. Omassa ajassani on käyty keskustelua siitä, miten naisjohtajien tulisi käyttäytyä vapaa-ajallaan. Kukapa olisi parempi kertomaan asiasta mielipidettään, kuin yksi historian tärkeimmistä ja rankimmin bailaavista naishallitsijoista? Aleksandria! Muinaisen Egyptin vauras ja hyvinvoiva pääkaupunki 40 vuotta ennen ajanlaskumme alkua. Kuljen pitkin kaupungin auringonpaahtamia katuja, ohi temppeleiden, Museionin ja kirjaston, kohti suurta kuninkaallista palatsia, jonka loistossa hän asuu; dramaattinen, häikäilemätön ja julma, Ptolemaioksen suvun loppuhuipentuma, muinaisen valtakunnan viimeinen hallitsija - Kleopatra VII Filopator. Kleopatra on paennut keskipäivän hellettä kuninkaalliseen oleskeluhuoneeseensa, epäilemättä punoakseen juoniaan siitä, miten kukistaa vihollisensa tulevissa taisteluissa. Huonetta...

On ollut liian monta kuivaa vuotta. Děčínin kaupungissa, Tšekinmaalla, ilta-auringon värjätessä taivaan kullanhohtoiseksi, joku kävelee Elbe-joen rantaan ja alkaa kaivertaa jotakin rannalla olevan kiven pintaan. Numeroita ja kirjaimia, vuosiluvun ja varoituksen. "1417. Wenn du mich siehts, dann weine." Jos näet minut, itke ; sillä joen pinta oli laskenut niin alas, että kaikkialla oli kuivuutta, kärsimystä, kuolemaa. Nälkäkivi paljastui vuosien mittaan yhä uudelleen joen pohjalta, ja ihmiset kaiversivat sen pintaan lisää vuosilukuja. 1616, 1707, 1746, 1790, 1800, 1811, 1830, 1842, 1868, 1892, 1893. Aina välillä oli parempia vuosia, mutta sitten tultiin nykyhetkeen. On vuosi 2022, ja Eurooppa kärvistelee ennennäkemättömän kuivuuden kynsissä. Sanovat, että kyseessä on pahin kuivuus 500 vuoteen. Kuivuuden seurauksena on koettu maastopaloja, vesipulaa, rankkasateita, tulvia; tuhoutuneita satoja, simpukoiden joukkokuolemia, kalalajien uhanalaistumista, paheneva energiakriisi. Me o...

On kaunis kesäkuinen päivä, kun kävelen pitkin Via Appiaa. Tämä tie on pitkien teiden kuningatar, niin ainakin sanotaan, ja millainen tie se onkaan. Satoja kilometrejä pitkä, alkaen Roomasta, päättyen Brundisiumiin, useita metrejä leveä, niin leveä, että härkävankkureilla voi ongelmitta ohittaa vastaantulevat vankkurit. Tätä tietä reunustavat pinjat ja sypressit, tätä tietä vierustavat kaukaisuuteen katoavat akveduktit. Tietä päällystävät basalttikivet on niin tarkkaan ja taitavasti sovitettu yhteen, että on kuin ne olisivat itsestään kasvaneet kiinni toisiinsa. Tämä tie sai alkunsa kunnianhimosta, tämä tie sai alkunsa valloittamisen halusta. Tie sai nimensä rakennuttajansa Appius Claudius Caesuksen mukaan, miehen, jonka mielestä jokainen on oman kohtalonsa arkkitehti. Kaikilla meillä ei taida olla siihen asiaan mitään sanottavaa, varsinkaan heillä, jotka tien aikanaan rakensivat omalla hiellään ja verellään. Tätä tietä pitkin kulkevat valloittajat, tätä tietä pitkin kulkevat armeijat....

Korona-ajan hetkeksi hellittäessä ja rajoitusten lieventyessä tuli mieleemme kaukainen ajatus: museot! Muistimme jälleen niiden olemassaolon! Museot, nuo kadonneen ajan tallentajat, menneisyyden tutkijat ja taideaarteiden näytteillepanijat, nekin ovat kärvistelleet pitkään ilman seuraa ja odottavat innokkaina yleisöään.  On aika esittää itselleen kysymys: milloin olenkaan viimeksi käynyt museossa?  Vastaan, että viime viikonloppuna ja olen taas menossa ensi viikonloppuna, ja kesää ajatellen olen suunnittelemassa mahdollisimman monta museokäyntiä. Nyt kun on palattu normaaliin, museoissa voi taas käydä spontaanisti hetken mielijohteesta. Sen kuin vain menee! Nyt on mentävä, ennen kuin syksyn korona-aalto iskee ja sulkee kaikki paikat uudestaan. Jos en syystä tai toisesta pääsisikään museoon, harrastan virtuaalisia museovierailuja. Itse asiassa vierailin juuri äsken Digimuseon kautta Poliisimuseossa Tampereella ja Forum Marinumin Vedenalaisen sodankäynnin historian näyttelys...

Minulla on työhuoneessani halpa digitaalinen kello. Tavallinen kello, joka näyttää kellonajan ja päivämäärän. Kun käännän sen toiselle kyljelle, se näyttää huoneen lämpötilan, käännän taas, se muuttuu tiimalasiksi, käännän taas, se on herätyskello, käännän taas, se on jälleen tavallinen kello. Kelloja siirrettäessä viritän sen aina sekunnilleen oikeaan aikaan, mutta ei mene montaa päivää, kun se on kolme minuuttia etuajassa. Joka ikinen kerta. Albert Einsteinin vuonna 1905 julkaiseman suppean eli erityisen suhteellisuusteorian mukaan eräs maailmankaikkeuden ominaisuuksista on se, että aika on suhteellista. Jokaisella havaitsijalla on oma aikansa. Jos kappale on liikkeessä, sen kokema aika kulkee hitaammin kuin paikallaan olevan kappaleen aika, ja mitä nopeammin kappale liikkuu, sitä enemmän aika hidastuu. Kun aika siis hidastuu nopeuden kasvaessa, periaatteessa tulevaisuuteen on mahdollista päästä, jos siis kiitää eteenpäin tarpeeksi nopeasti, sanotaanko vaikka valonnopeudella. Jos ei...