Siivousneuvoja

Siivoaminen on ainoa intohimoni. Ei ole olemassa sotkua, jota en saisi puhdistettua, ei likaa, jota en saisi kuurattua. Siivousintoni, tai vimmani, kuten kaikki muut asian muotoilevat, sai aikanaan alkunsa siitä, kun muutin ensimmäiseen omaan asuntooni. Olin ainoana vastuussa siitä, että paikat pysyvät kunnossa. Piti kantapään kautta opetella puhtaanapitoa, mutta pian huomasin, että todella nautin siivoamisesta. Hankin kaikki mahdolliset siivousvälineet, puhdistus- ja desinfiointiaineet, kehitin omat keinot, tekniikat ja siivousfilosofian.

Kun olen vierailemassa jonkun luona, tutkin, onko pinnoilla pölyä ja sauna pesty, ja annan aina mielelläni siivousneuvoja. Teen sen ihan silkasta auttamisen halusta. Minulla oli tapana joululomilla vierailla vanhempieni luona ja viettää koko joulu heidän taloaan siivoten. Putsasin kylpyhuoneen kaakelit, kuurasin keittiön kaapit, järjestelin vaatehuoneen, vein joulukuusen ulos heti tapaninpäivän aamuna. Jossakin vaiheessa vanhempani alkoivat viettää kaikki lomansa ulkomailla, niin en ole enää päässyt siivoamaan heidän kotiaan. Vaihtoivat lukonkin oveen jostakin syystä.

Olen lukenut jokaisen siivousoppaan, mitä kirjastosta löytyy, ja olen kokeillut kaikkia mahdollisia siivoustrendejä. Olen konmarittanut koko asuntoni, kysynyt joka ikisestä esineestä tuottaako se minulle iloa vai ei. On ollut todella vapauttavaa heittää kaikki ylimääräiset tavarat roskiin. Koriste-esineet, valokuva-albumit, taulut, matot, huonekalut, kaikki joutivat mennä. On helpompaa siivota, kun on tyhjä asunto.

Siivousoppaissa on se ongelma, että joka ikisessä oppaassa aletaan jossakin vaiheessa puhua armosta itseä kohtaan ja sotkun hyväksymisestä. Että lika on osa elämää. Ei minun elämääni! Olen itse kirjoittanut parempia siivousoppaita ja lähettänyt niitä kustantamoille. En ole vielä kuullut takaisin mitään, mutta se varmaan johtuu siitä, että viimeisin kirjoittamani opas oli paksu kuin puhelinluettelo ja kustannustoimittajilta kestää tietenkin aikansa lukea se huolella läpi. Liityin Marttaliiton Martta-akatemiaan ja ehdotin, että voisin vetää siivouswebinaareja kaikille kiinnostuneille. En ole saanut viesteihini vastauksia, mutta olen sinnikäs. Laitan Martoille joka maanantai viestin uudestaan. Nyt jo 17 kuukauden ajan.

Löysin internetistä siivoamiseen keskittyvän keskustelufoorumin, jossa voi keskustella muiden samanhenkisten kanssa. Aluksi olin foorumilla ihan vain sivustajakatsojana, mutta pian rohkaistuin osallistumaan keskusteluun. Olin pannut merkille, että ihmisillä oli täysin vääriä tapoja siivota. Aloin neuvoa, miten siivoamista pitäisi oikeasti harrastaa, ja annoin palautetta jokaiseen keskustelupalstan kommenttiin. En tiedä, miksi minut poistettiin keskustelufoorumilta. Internetin keskustelupalstat näyttävät harrastavan omituista itsesensuuria.

Onneksi internetissä ei edes tarvitse etsiä samanhenkistä seuraa, kun voi etsiä ja tilata kaikenlaisia välttämättömiä siivousvälineitä. Tilasin höyrypesurin, jolla lähtee liat kaakeleista ja maalit seinistä. Tilasin koeputkiharjoja, joilla voi iltapuhteiksi rassata pesualtaan vesilukkoa. Tilasin ultraviolettilampun, sellaisen, joita rikospaikkatutkijat hyödyntävät, ja putsaan sen valossa roiskeita vessanpöntön ympäristöstä.

Eräs tuttavani osti robotti-imurin. Kysyin, saanko tulla tutustumaan imuriin, ja luvan saatuani konttasin joka ilta kahden viikon ajan imurin perässä taskulamppu kädessä tehden samalla muistiinpanoja imutehosta. Halusin varmistua siitä, että robotti-imuri teki varmasti hyvää jälkeä. Sitten eräs ilta tuttavani ei enää aukaissut ovea kun soitin ovikelloa. Oli kotona kuitenkin. Kaikki valot ja televisio olivat päällä, kun kurkin postiluukusta sisään. Robotti-imuri seisoi nurkassa käyttämättömänä.

Viime syksynä muutin uuteen asuntoon, ja siellä vipelsi joka paikassa paperitoukkia. Vietin monta toivotonta hetkeä ötököitä listien. Tilasin netistä myrkkygeeliä ja laitoin ötököille useita kymmeniä ansoja ympäri asuntoa. Ei auttanut! Havaitsin, että toukat tulivat esille vain öisin, joten aloin imuroida niitä joka yö otsalampun valossa. Se oli brutaalia hommaa ja silti tuntui siltä, että ötökät vain nauroivat minulle eivätkä suostuneet kuolemaan. Lisäksi naapurit alkoivat valittaa öisestä metelöinnistä. En ymmärrä miksi, maksanhan veroni, minulla on oikeus tehdä omassa asunnossani öisin mitä minua huvittaa. Ei kuulu tekemiseni naapureille.

Niin, eräs vastapäinen naapuri… Olin tarkkaillut hänen siivouskäyttäytymistään jo pidemmän aikaa. Hän ei pessyt koskaan ikkunoitaan, minä pesen ikkunat joka viikko. En koskaan nähnyt häntä mattotelineellä tamppaamassa, vaikka itse tamppaan eteisen kuramaton kolmesti viikossa. Seurasin häntä supermarketissa ja havaitsin, että hän ei neljän kuukauden aikana käynyt kertaakaan ostamassa lisää pesuaineita tai pölynimuripusseja. En ole löytänyt hänen roskapusseistaan vielä ainoatakaan käytettyä puhdistusliinaa.

Ajattelin, että vähintä mitä tämä naapuri voisi tehdä olisi se, että pesisi ikkunansa säännöllisesti. Kirjoitin talonyhtiön ilmoitustaululle infolapun, että kaikkien naapurien tulisi pestä säännöllisesti ikkunansa, että se on vain kohteliasta meitä muita yhtiövastikkeen maksajia kohtaan. Joku poisti lapun. Tein uuden lapun ja liisteröin sen seinään kiinni. Joku sotki sen tussilla. Tein tiedotteen ja jaoin sen jokaiseen postilaatikkoon, ja lisäksi jakelin tiedotteita viikon ajan roskakatoksen luona jokaiselle ohikulkijalle. Mutta vastapäinen naapuri ei vain pessyt ikkunoitaan.

Kun olin yhtenä päivänä kiikaroimassa naapurustoa olohuoneeni sälekaihtimen raosta huomasin, että vastapäinen naapuri pakkasi autoaan. Hän oli ilmeisesti lähdössä reissuun. Kun hän oli lähtenyt, tarkkailin pihaa monta tuntia ja varmistin, että hän oli todella poissa. Yöllä otin ikkunanpesutarvikkeeni ja sorkkarautani ja hipsin pihan poikki, väänsin naapurin oven auki yllättävän helposti, nykyajan ovet ovat pelkkää paperia, ja aloin pestä ikkunoita. Se oli haastavaa, sillä oli pimeää enkä viitsinyt laittaa asunnon valoja päälle, joten pesin ikkunoita pelkästään otsalampun valossa. Joku soitti sitten poliisit paikalle.

Minut pidätettiin, pitivät minua putkassa vaikka kuinka pitkään, eivätkä suostuneet antamaan minulle mitään siivousvälineitä, että olisin voinut vähän pintoja putsata. Aika kauan siinä sitten meni, että sain viranomaiset vakuutettua siitä, etten ole murtovaras, vaan että olin ihan asiallisissa puuhissa ikkunoita pesemässä. Se likainen putka oli kyllä pahinta koko hommassa. Ei, naapurin likaiset ikkunat olivat vielä pahempaa. Ei, kaikista pahinta on se, etten saa olla juuri nyt siivoamassa.

Ai mitä ajattelen siitä, että olen tuomarin määräämässä terapiassa?  

...

Lue koko neuvonantajien saaga täältä eli kliks!